Siirry sisältöön

Villisikajahti-tapahtuma kutsuu metsästäjät harventamaan villisikakantaa

Valtakunnallinen koko viikonlopun kestävä Villisikajahti-tapahtuma tutustuttaa villisian metsästykseen, riistaruokaan ja afrikkalaiseen sikaruttoon.

Maa ja metsätalousministeriö sekä Suomen Metsästäjäliitto yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa järjestävät valtakunnallisen villisikaviikonlopun 23.–25.2.2018. Jahtiviikonlopun aikana on tarkoitus metsästää villisikaa sen esiintymisalueilla ympäri Suomea. Lisäksi tapahtumassa tarjotaan tietoa villisiasta ja sen metsästyksestä, näytteiden otosta ja riistaruuasta.

Villisikakannan hallinta on tällä hetkellä erityisen tärkeää afrikkalaisen sikaruton uhan vuoksi. Afrikkalainen sikarutto leviää Suomen lähialueilla ja Euroopassa kovaa vauhtia ja vaarantaa siten kotimaisen sianlihan tuotannon ja viennin kokonaan. Metsästys onkin merkittävässä roolissa villisikakannan harventamisen ja afrikkalaisen sikaruton leviämisen estämisessä Suomeen.

Jahtiviikonlopun metsästykseen osallistuvat myös maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sekä kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio.

 

Lisätietoa jahtiviikonlopusta Suomen Metsästäjäliiton sivuilta.
Metsästysseurat voivat ilmoittautua mukaan tapahtumaan täältä!

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä: 
Vesa Ruusila, erätalousyksikön päällikkö, p. 0295 162 051, vesa.ruusila(a)mmm.fi