Siirry sisältöön

Vesilintulaskennat lähteneet hyvin käyntiin!

Vesilintulaskennat ovat lähteneet hyvin käyntiin. Uuteen sähköiseen järjestelmään on ilmoitettu jo yli 500 havaintoerää ja uusia pisteitä on perustettu lähes 200.

Eteläisessä Suomessa on aloitettu jo toista laskentakierrosta. Ensimmäisen kierroksen laskentoja on päästy tekemään jo muun muassa Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaan rannikkoalueella.

Pohjoisempana odotellaan vielä jäiden ja lumen sulamista. Pohjoisimmassa Lapissa laskenta-ajankohta saattaa siirtyä kesäkuun alkuun runsaan lumimäärän ja kylmän alkukevään takia.

Koska osa vesilinnuista odottaa edelleen keskisessä Suomessa pohjoisen pesimäalueille pääsyä, on tällaisena vuotena tärkeä kiinnittää huomiota siihen, että laskentaa ei tehdä liian aikaisin, jolloin havainnot voivat koskea vielä muuttajia. Hyvä nyrkkisääntö on ajoittaa ensimmäinen laskenta noin viikko jäiden lähdöstä.

Pohjoisessa mukaan ehtii vielä hyvin: perusta uusi laskentapiste tai herätä henkiin vanha laskentapaikka!

Onnistuneita laskentoja!

 

Lisätietoa

Katja Ikonen, erityisasiantuntija, Luonnonvarakeskus puh. 0295327010

  Olli Kursula, riistapäällikkö, Suomen riistakeskus puh. 029 431 2242

  Aleksi S. Lehikoinen, intendentti, Luomus Puh: p. 294128851