Siirry sisältöön

Varsinais-Suomeen ennätysmäärä valkohäntäpeuran pyyntilupia

Suomen riistakeskuksen Varsinais-Suomen toimialueelle on myönnetty tulevalle metsästyskaudelle 12667 kpl valkohäntäpeuran ja 1648 kpl hirvenpyyntilupaa. Valkohäntäpeurojen lupamäärä kasvoi n. 22 %. Arvion mukaan haetulla lupamäärällä maakunnan valkohäntäpeurakannan kokoa on mahdollista vähentää nykyisestä.

Valkohäntäpeurakannan kasvu pyritään pysäyttämään

Luonnonvarakeskuksen vuoden 2018 kanta-arvion mukaan valkohäntäpeurakanta on Suomessa edelleen kasvussa. Koko maan kanta-arvio oli vajaat 100000 eläintä. Arvion mukaan n. 25 % lajin yksilöistä elävää Varsinais-Suomen alueella. Varsinais-Suomen alueellisen riistaneuvoston tavoitteena on kannan kasvun pysäyttäminen. Metsästäjät ovatkin hakeneet metsästyskaudelle 2018-2019 ennätysmäärän pyyntilupia. Haetulla lupamäärällä on mahdollista ampua n. 19000 valkohäntäpeuraa. Jo useamman vuoden ajan on Varsinais-Suomessa kaadetuista aikuisista valkohäntäpeuroista ollut enemmistö naaraita. Tämä on tavoitteena edelleen. Tavoitteella pyritään leikkaamaan kannan tuottavuutta. Metsästyskaudella 2017-2018 kaadettujen naaraiden osuus aikuisista oli 55 %.

Hirvilupiin pieni vähennys

Hirvikantaa hoidetaan Varsinais-Suomessa viidellä eri hirvitalousalueella. Kokonaisuutena Varsinais-Suomen alueen hirvikanta on samalla tasolla kuin vuonna 2017 ollen Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan kevättalvella 2018 n. 3900 yksilöä. Metsästäjät hakivat metsästyskaudelle 2018 yhteensä n. 100 hirvilupaa vähemmän kuin vuonna 2017.

Valkohäntäpeuran metsästysaika pitenee helmikuulle

Metsästettyjen valkohäntäpeurojen määrät ovat kasvaneet huomattavasti viime vuosina. Talvien ollessa lumettomia ja pimeitä on vahtimalla tapahtuva metsästys vaikeutunut. Jotta aikaa metsästykseen riittävästi, on lajin metsästysaikaa jatkettu 15.2 saakka. Metsästys on 1.2-15.2 välisenä aikana mahdollista ainoastaan ilman koiraa.

Voimassa olevan metsästysasetuksen mukaan valkohäntäpeuraa voi myös metsästää vahtimalla jo 1.9.2018 alkaen. Alkukaudesta tapahtuva metsästys kannattavaa suunnata tunnetuille kolariherkille alueille jolloin on mahdollista vähentää peurojen määrää riskialttiilla alueilla.

Lisätietoja

Toivola, Mikko

  • Riistapäällikkö, Varsinais-Suomi (Toimivapaalla)
  • Metsästys ja luonnonsuojelu
  • 029 431 2341
  • mikko.toivola@riista.fi