Siirry sisältöön

Valkohäntäpeuran pyyntilupiin edelleen lisäystä Etelä-Hämeessä – Hirven pyyntilupia hiukan vähemmän

Metsästyskaudelle 2020 – 2021 on Suomen riistakeskuksen Etelä-Hämeen toimialueelle myönnetty 1501 hirven ja 11 141 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Viime vuoden luku oli hirven osalta 1756 ja valkohäntäpeuran pyyntilupia oli 10 102.

Alueen hirvikanta on edelleen laskenut ollen pääsääntöisesti tavoitteiden mukainen. Kuitenkin hirvitalousalueella EH1 (Helsinki-Tampere moottoritien länsipuolinen alue) kannan tiheys ylitti vielä jonkin verran asetetun tavoitteen edellisen metsästyskauden jälkeen.

Valkohäntäpeuran pyyntilupia on myönnetty jälleen enemmän kuin koskaan. Pyyntilupamäärä painottuu aiempaan tapaan vahvasti hirvitalousalueelle EH1. Kanta on Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan pienentynyt hieman aiemmasta ollen kuitenkin edelleen varsin runsas. Valkohäntäpeuran talvikannan vähentämistä onkin jatkettava kannan tihentymäalueilla. Etelä-Hämeen korkeimmat peuratiheydet löytyvät Urjalan, Jokiläänin ja Lopen riistanhoitoyhdistysten alueilta.

Etelä-Hämeen alueellisen riistaneuvoston asettaman tavoitteen mukaan Etelä-Hämeen keskeisillä hirvitalousalueilla pyritään hirvikannan talvitiheyteen 2,5–3,0 yksilöä tuhatta maahehtaaria kohti. Metsästys voidaan aloittaa siten, että hirveä saa metsästää (ainoastaan vahtimalla) pellolta syyskuun 1. päivästä lokakuun toista lauantaita edeltävään päivään. Valkohäntäpeuraa saa metsästää (ainoastaan vahtimalla) syyskuun 1. päivästä syyskuun viimeistä lauantaita edeltävään päivään.

Hirven metsästys päättyy 15.1.2021 ja valkohäntäpeuran metsästys 15.2.2021. Hirven osalta on koiran käyttö kielletty metsästyksessä tammikuun aikana ja valkohäntäpeuran osalta helmikuun aikana.

Kuusipeuran pyyntilupia myönnettiin 20 kappaletta. Metsästysaika on syyskuun alusta tammikuun loppuun. Säännökset ovat muutoin samat kuin valkohäntäpeuran osalta.

Peurajahtiin heti kauden alusta

Koko toimialueella suositellaan valkohäntäpeuran metsästyksen tehokasta aloittamista laajasti heti syyskuun alusta, erityisesti kolariherkkien tieosuuksien vaikutuspiirissä. Näin pyritään vähentämään kannan tiheyttä ennen syksyn kolarihuippuaikaa.

Etelä-Hämeessä on edelleen varsin paljon valkohäntäpeuroja. Tulevien kuukausien aikana peurakolaririski on myös suuri. Loppuvuoden aikana on liikenteessä syytä erityiseen varovaisuuteen varsinkin hämärässä ja pimeällä. Pahin aika on lokakuulta vuoden loppuun. Myös hirvikolarin mahdollisuus lisääntyy jo loppukesästä valoisan ajan vähetessä.