Siirry sisältöön

Tule mukaan järjestämään metsästysseurojen perhepäivää

Suomen Metsästäjäliitto ja Suomen riistakeskus haastoivat metsästysseurat järjestämään alueensa perheille teemapäivän vuonna 2012 ja 2014. Haaste on voimassa taas tänä vuonna, kun perhepäivä järjestetään 13.8.2016. Vuonna 2012 haasteeseen vastasi 225 seuraa ja 2014 vastaavasti 140 seuraa.

Nyt on taas aika tehdä vuosikokouksissa päätös perhepäivän järjestämisestä. Perhepäivä on tänä vuonna 13.8.2016. Kannustamme sekä jo viime vuosina mukana olleita että täysin uusia riistanhoitoyhdistyksiä ja Metsästäjäliiton piirejä lähtemään mukaan perhepäivän järjestämiseen.

Positiivista julkisuutta metsästykselle

Metsästäjät tekevät paljon vapaaehtoistyötä, joka ei useinkaan tule esille suurelle yleisölle. Perhepäivä on hieno tilaisuus saada positiivista julkisuutta metsästykselle, kun seurat ympäri Suomea järjestävät samana päivänä ohjelmaa perheille. Kehotamme kaikkia lähtemään mukaan, vaikka alueella olisi järjestettykin paljon tapahtumia. Suuremman joukon tempauksilla on aina enemmän huomioarvoa.

Perhepäivän järjestäminen on helppoa

Perhepäivän järjestäminen ei ole suuri ponnistus. Hyvä vaihtoehto on kutsua paikallisia asukkaita seuran majalle tai muuhun sopivaan paikkaan 13.8.2016. Mitään ohjelmavelvollisuuksia ei ole. Päivän aikana voi esimerkiksi paistaa nuotiolla makkaraa, esitellä pieniä riistanhoitotöitä tai metsästyskoiria, kokeilla ammuntaa ilma-aseilla tai päästä tutustumaan luontopolulle. Pääasia on, että vieraat viihtyvät ja pääsevät tutustumaan seuraanne ja metsästykseen.

Ajankohta valittiin niin, että mahdollisimman moni voisi osallistua perhepäivään. Elokuussa koulut ovat jo alkaneet, ja perheet ovat palanneet kesälomamatkoiltaan. Metsästyskausi ei kuitenkaan ole vielä kiivaimmillaan, ja säät ovat toivottavasti vielä otolliset ulkoilupäivälle. Arvomme hyödyllisiä palkintoja tempaukseen osallistuneiden seurojen kesken edellisvuosien tapaan. Palkinnoista tiedotetaan myöhemmin.

Ilmoittaudu mukaan

Perhepäivään voi ilmoittautua 1.3.2016 alkaen.

Palkinnot arvotaan niiden metsästysseurojen kesken, jotka ovat täyttäneet palautelomakkeen perhepäivän jälkeen. Täytä verkkolomake 24.8. mennessä, niin osallistutte palkintojen arvontaan. Lomake on täytettävissä 15.8.2016 alkaen. Haastepäivästä ja arvonnan tuloksista kerromme Suomen Metsästäjäliiton Jahti-lehdessä ja Suomen riistakeskuksen Metsästäjä-lehdessä.

Toimikaamme yhdessä niin, että metsästys lisää hyvinvointia. Tervetuloa mukaan!

Perhepäivän pääsivu

Huom.! Linkit toimivat viimeistään 1.3.2016! 

Lisätietoja:

Suomen Metsästäjäliitto, järjestötiedottaja Kai Tikkunen
kai.tikkunen@metsastajaliitto.fi, 010 841 0056

Suomen riistakeskus, Uuden metsästäjän palvelut, riistapäällikkö Erkki Kiukas
erkki.kiukas@riista.fi, 029 431 2221