Siirry sisältöön

Syksyn hirvilupapäätökset liikkeelle Etelä-Savossa

Suomen riistakeskuksen Etelä-Savon toimialueelle myönnettiin 3022 hirven pyyntilupaa ja 937 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Hirven pyyntilupien määrä pienentyi vajaalla sadalla ja valkohäntäpeuran pyyntilupamäärä kasvoi noin viidelläkymmenellä edellisvuodesta.

Etelä-Savon alueen luvanhakijoille on tällä viikolla saapunut ilmoitus Suomen riistakeskukselta hirvieläinpäätöksistä. Riistakeskuksen Etelä-Savon toimialueelle myönnettiin 3022 hirven pyyntilupaa ja 937 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Pääsääntöisesti luvat on myönnetty haetun mukaisesti. Rajaavia hirvipäätöksiä tehtiin Savonlinnan ja Etelä-Soisalon riistanhoitoyhdistysten alueelle. Valkohäntäpeuran luvat myönnettiin haetusti.

Hirven pyyntilupien määrä pienentyi vajaalla sadalla ja valkohäntäpeuran pyyntilupamäärä kasvoi noin viidelläkymmenellä edellisvuodesta. Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa aikuisen hirvieläimen tai kaksi vasaa. Suositusten mukaisesti käytettynä pyyntiluvilla voidaan kaataa lähes 4000 hirveä. Osa hirviluvista on niin sanotuissa lupapankeissa, joita kohdennetaan tarvittaessa metsästyksen aikana havaittuihin hirvitihentymiin tai vahinkoherkille alueille.

Alueellinen riistaneuvosto on asettanut vuosille 2021–2023 tavoitteet hirvikannan hoidolle. Etelä-Savossa metsästyksen jälkeisen kannan keskimääräiseksi tasoksi tavoitellaan 2,5–3,0 hirveä 1000 hehtaaria kohden. Valkohäntäpeuran osalta tavoitteena on vahinkotilanne huomioiden kannan hallittu leviäminen ja kasvu.

– Viime metsästyskaudella Etelä-Savon alueelta kaadettiin 3 028 hirveä. Asetetut tiheystavoitteet saavutettiin kahdella hirvitalousalueella eli jäävä kanta oli tavoitehaarukassa. Näillä alueilla nyt tavoitteena on saada tuottoa vastaava saalis, riistapäällikkö Petri Vartiainen Suomen riistakeskukselta kertoo.

Kahdella muulla hirvitalousalueella syksyn pyynnillä tavoitellaan vielä kannan leikkausta. Valkohäntäpeurasaalis oli 319 eläintä ja pieneni selvästi edellisvuodesta, vaikka lupamäärä oli ennätyksellinen.

– Peurakanta on pikkuhiljaa levinnyt uusille alueille, vaikka määrällistä kasvua ei saaliin perusteella enää ole tapahtunutkaan, Vartiainen sanoo.

Hirvenmetsästys alkaa täydellä teholla lauantaina 8. lokakuuta. Valkohäntäpeuroja ja hirviä pelloilta voidaan ampua syyskuun alusta alkaen.

Hirviluvat riistanhoitoyhdistyksittäin (PDF)

Lisätietoja

Vartiainen, Petri

  • Riistapäällikkö, Etelä-Savo
  • Riistanhoitoyhdistystoiminnan kehittäminen
  • 029 431 2211
  • petri.vartiainen@riista.fi