Siirry sisältöön

Suomen riistakeskus: Ramsar-kosteikkosopimuksen mukaiset alueet eivät sovi lyijyhaulikiellon pohjaksi

Euroopan kemikaalivirasto (ECHA) järjesti julkisen kuulemisen REACH-asetuksen (1907/2006) liitteen XVII ehdotetusta lisäyksestä, joka rajoittaisi lyijypitoisten ammusten käyttöä kosteikoilla.  Suomen riistakeskuksen lausui asiassa seuraavaa:

Lyijyhaulien käytön kieltäminen vesialueilla metsästettäessä on perusteltua. Ramsar- sopimuksen mukaisen määritelmän käyttäminen kieltoalueen rajaamiseen mahdollisine suojavyöhykkeineen ei kuitenkaan ole käyttökelpoinen vaihtoehto Suomessa (ja Ruotsissa). Tämä johtuu siitä, että suuri osa Ramsar-sopimuksen määritelmästä käsittää normaalia suometsää tai soistuvaa metsää, jonka pääasiallisin maankäyttömuoto ja käyttötarkoitus on metsätalous. Esitetyn Ramsar-määritelmän ja suojavyöhykkeiden käyttäminen merkitsisi lähes täydellistä lyijyhaulien käytön kieltoa myös metsäisillä alueilla.

Suomen pinta-alasta noin yksi kolmasosa on turvemaata, joista suuri osa on kapeita räme- ja korpijuotteja kivennäismaiden välissä. Metsätalouden kannalta pääasiallisesti kyseeseen tulevien lyijyä korvaavien haulien kuten teräs- ja tungstenhaulien käyttö muodostaisi suuren ongelman, koska nämä materiaalit eivät sovi yhteen puunjalostuksen kanssa. Monet maanomistajat ovat kieltäneet metsästysvuokrasopimuksissaan ja metsästysluvissaan em. kovien haulien käytön alueillaan. Näin on tehnyt esimerkiksi Metsähallitus Suomen valtionmetsien pääasiallisena haltijana. Metsähallituksen hallinnassa on noin 12,5 miljoonaa hehtaaria maa- ja vesialueita, eli lähes kolmasosa Suomen pinta-alasta.

Esitetty lyijyhaulipatruunoiden hallussapidon kieltäminen turvemailla myös johtaisi kohtuuttomaan tilanteeseen, sillä suomalaiseen metsästykseen kuuluu olennaisena osana vaellustyyppinen maastossa liikkuminen, jossa usein ylitetään edellä mainittuja turvemaita tai liikutaan niillä. Näin ollen hallussapidon kieltoa ei voida pitää asianmukaisena.

Ramsar-sopimuksen kosteikkomääritelmän sijaan rajoitusten tulisi ulottua Inspire HY rantaviivan (maanmittauslaitos) rajaamalle alueelle ja merialueella rantaviivan merenpuoleiselle alueelle siten, että lyijyhaulien käyttö on kielletty saaliin tai ampujan ollessa näin rajatulla alueella tai saaliin ollessa välittömästi tällaiset alueen etupuolella. Näin vesilintujen ja kahlaajien ruokailualueet tulisivat rajoituksen piiriin, jolloin saavutetaan tavoiteltu suojeluvaikutus ja toisaalta lyijyhauleja voidaan edelleen käyttää metsäalueilla, jossa metsätalous ei salli kovien korvaavien haulien käyttöä.

 

Esimerkki Inspire HY rantaviivasta (avovettä kehystävä sininen viiva). Ramsar-kosteikkosopimuksen mukaisia alueita ovat myös suot (sininen poikittaisviivoitus).