Siirry sisältöön

Ruokavirasto: Ekinokokkiloinen voi tarttua metsästyskoirasta ihmiseen

Ruokaviraston tiedote

Metsästyskoirat voivat välittää hirviekinokokkiloisen ihmiseen. Tartunnat voidaan estää metsästyspaikkojen teurastusjätteiden huolellisella käsittelyllä.

Ihminen voi saada tartunnan hirviekinokokkiloismadon munista, joita on esimerkiksi loista kantavan koiran turkissa. Ihmisessä munista voi kehittyä keuhkoihin toukkarakkuloita, jotka vuosien kuluessa kasvavat hitaasti hyvinkin suuriksi ja vaikeasti hoidettaviksi ennen vakavampia oireita.

Paras tapa estää koirien ja ihmisten ekinokokkitartuntoja on hävittää metsästyspaikkojen teurasjätteistä hirvien keuhkot niin, etteivät koirat ja villit petoeläimet pääse niitä syömään. Keuhkojen loisrakkulat voivat olla pieniä, syvällä keuhkossa ja hankalasti havaittavissa.

”Toukkarakkula on hirven keuhkossa kirkkaan nesteen täyttämä, vaalean kalvon rajaama muodostuma. Jos sen vahingossa leikkaa rikki, neste monesti ruiskahtaa paineella ulos”, tarkentaa tutkimusprofessori Antti Oksanen Ruokaviraston bakteriologian ja patologian tutkimusyksiköstä.

Metsästyskoirat tulisi myös lääkitä sekä hirvikauden alkupuolella että lopussa, jotta koira ei tuo tartuntaa metsästä mukanaan kotiin. Matolääkkeeksi pitää valita heisimatoihin tehoava valmiste, joita Suomessa myynnissä on pratsikvantelia sisältäviä.

Ihmiselle hirven keuhkot ja muut elimet eivät ole tartuntariski, sillä rakkuloiden sisältämät toukat tarttuvat vain koiraeläimiin.

Susi ja koira ekinokokin pääisäntiä

Hirviekinokokkiloinen (Echinococcus canadensis genotyyppi 10) on pieni heisimato, joka luonnossa aikuisena elää suden suolessa ja toukkana hirven, poron tai metsäpeuran keuhkoissa.

Sudet ja koirat saavat tartunnan syödessään hirven keuhkossa, joskus myös maksassa, olevan toukkarakkulan. Koiraeläimen suolessa toukkarakkulasta kehittyy aikuisia heisimatoja. Madot tuottavat munia, jotka pääsevät ympäristöön ulosteissa.

Hirvi on väli-isäntä, joka saa tartunnan niellessään ravintokasvien mukana madon munia.

Hirviekinokin levinneisyysalue laajenee hiljalleen länteen ja etelään

Hirviekinokokin ydinesiintymisalue on pitkään ollut Kainuu. Lisäksi loista tavataan säännöllisesti Itä-Lapissa, lähinnä Sallassa sekä Kuusamossa ja Pohjois-Karjalassa. Viime vuosina loista on alettu tavata yhä enemmän myös Länsi-Suomessa. Nykyään voidaankin sanoa hirviekinokokkia esiintyvän siellä missä on sekä susia että hirviä. Siksi koko Suomessa on huolehdittava hirvien teurasjätteistä asianmukaisesti. Erityisesti on syytä välttää keittämällä kypsentämättömien hirvien keuhkojen syöttämistä koirille.

Ruokavirasto seuraa hirviekinokokin esiintymisiä

Ruokavirasto seuraa hirviekinokokin esiintymistä Suomessa. Kaikki näytteeksi saadut sudet tutkitaan ekinokokin varalta. Metsästäjiä kehotetaan tarkkailemaan hirvien keuhkoja mahdollisten ekinokokkirakkuloiden varalta. Keuhkot, joissa on epäilyttäviä muutoksia, voi lähettää viraston Oulun toimipaikkaan. Ruokavirasto maksaa matkahuollon toimituskulut.

Lisätietoja:

Tutkimusprofessori Antti Oksanen, p. 029 520 4792
Erikoistutkija Marja Isomursu, p. 029 520 4314

Sähköpostit: etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi