Siirry sisältöön

Riistametsän kasvatus alkaa taimikonhoidosta

Pienet kanalinnun poikaset ovat kuoriutuneet ja vipeltävät mustikanvarvikossa. Metsäkanalinnut on hyvä pitää mielessä taimikonhoidossa, josta alkaa riistametsän kasvatus.

Metsäkanalinnut ovat talousmetsien lajeja, jotka sietävät monia metsänhoitotoimia, jos ne toteutetaan oikein. Riistametsänhoito on metsäkanalinnut huomioon ottavaa talousmetsien hoitoa. Metsäkanalinnuille sopivan elinympäristön kasvatus alkaa taimikonhoidosta.

– Hyvä riistametsä tarjoaa metsäkanalinnuille runsaasti ravintoa ja suojaa. Kanalinnut menestyvät sekametsässä, jossa puuston koko ja tiheys vaihtelevat. Ihanne on vähintään kolmen puulajin metsä, jossa on runsaasti aluskasvillisuutta, riistatiheikköjä ja säästöpuuryhmiä, kertoo Suomen riistakeskuksen erikoissuunnittelija Marko Svensberg.

Metsäkanalintujen huomiointi ei estä kannattavaa puuntuotantoa, päinvastoin se muun muassa helpottaa raivaussahatyötä taimikoissa.

– Alkukesästä moni metsänomistaja hoitaa taimikoitaan. Metsäkanalintuja arvostava maanomistaja ohjaa taimikkoa kohti sekametsäisyyttä ja jättää taimikkoon kokonaan raivaamattomia riistatiheiköitä. Tiheiköt kannattaa sijoittaa hankalasti raivattaviin kohtiin kuten kosteisiin painanteisiin, Svensberg sanoo.

Riistatiheiköt tarjoavat linnuille suojaa maa- ja ilmapetoja vastaan. Lisäksi niillä luodaan puustoon riistalle tärkeää tiheys- ja kokovaihtelua. Suojan tarve korostuu karuilla kasvupaikoilla. Riistatiheiköt eivät vaikuta Kemera-tukikelpoisuuteen, jos niitä on alle 10 prosenttia kokonaisalasta.

Taimikonhoidossa säästetty sekapuusto mahdollistaa sekametsän suosimisen myöhemmissä harvennushakkuissa.

– Juhannuksen tienoilla kuoriutuville poikasille elintärkeät mustikanvarvustot otetaan riistametsänhoidossa huomioon sekametsien suosimisella ja kevyillä maanmuokkausmenetelmillä, Svensberg kertoo.

Taimikonhoitajan muistilista

  • Säästä riistatiheikköjä, joiden koko vaihtelee muutaman puun ryhmästä 2 aariin
  • Säästä 4–5 tiheikköä hehtaarille
  • Kuusi luo tiheikköön hyvin suojaa
  • Suosi sekametsäisyyttä – riistametsässä on mäntyä, kuusta ja lehtipuuta. Pääpuulajin osuus korkeintaan 80 %
  • Säästä pensaita, alikasvosta ja pölyttäjille tärkeitä pajukasveja
  • Jätä säästöpuuryhmät käsittelemättä

Suomen riistakeskuksen Rakkaudesta riistaan -kampanja kannustaa metsästäjiä luonnon- ja riistanhoitoon. Metsästäjät perheineen omistavat noin puolet Suomen yksityismaista.

Lisää tietoa metsäkanalintuja suosivasta metsänhoidosta www.riistametsa.fi

 

Lisätietoja

Svensberg, Marko

  • Erikoissuunnittelija
  • Riistatalous
  • 029 431 2108
  • marko.svensberg@riista.fi