Siirry sisältöön

Poronhoitoalueen karhunmetsästys päättyi

Suomen riistakeskus on määrännyt karhunmetsästyksen lopetettavaksi itäiseltä poronhoitoalueelta, koska poikkeusluvan ja alueellisen kiintiön nojalla sallittavasta karhun metsästyksestä metsästysvuonna 2024–2025 annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen mukainen alueellinen saaliskiintiö, 60 karhua, täyttyi tiistaina. Kiintiön viimeinen karhu saatiin saaliiksi Savukoskelta.

Itäiseen poronhoitoalueeseen kuuluvat Utsjoen, Inarin, Sodankylän, Pelkosenniemen, Savukosken, Sallan, Kuusamon ja Suomussalmen kunnat. Muut poronhoitoalueen kunnat kuuluvat läntiseen kiintiöalueeseen. Koska läntisen poronhoitoalueen kymmenen karhun kiintiö täyttyi jo syyskuussa, on koko poronhoitoalueen karhunmetsästys nyt päättynyt.

Poronhoitoalueella saaliiksi saaduista 70 karhusta lähes puolet kaadettiin Kainuussa. Näistä 29 karhua kaatui Suomussalmella ja viisi Hyrynsalmella, joka kuuluu läntiseen kiintiöalueeseen. Oulun alueelta karhuja saatiin saaliiksi yhteensä 14, joista kaksitoista Kuusamossa ja kaksi läntiseltä alueelta Pudasjärveltä.

Lapin osalta tämän syksyn 22 karhunkaatoa jakautui seitsemän kunnan alueelle. Eniten karhuja kaadettiin Inarissa (8), Sallassa (5) ja Savukoskella (5). Yksi karhu saatiin saaliiksi Kemijärvellä, Kittilässä, Muoniossa ja Sodankylässä.

Karhu kävelee suolla
Kuva: Hannu Huttu.

Artikkelia korjattu 23.10.2024 klo 15.05. Oulun alueen saaliiksi korjattiin 14 karhua virheellisen 12 sijaan.

Lisätietoja

Norberg, Harri

  • Erikoissuunnittelija
  • Raportointi, pyynti- ja poikkeuslupatilastot, suurpedot, majavat, poronhoitoalue
  • 029 431 2115
  • harri.norberg@riista.fi