Siirry sisältöön

Poikkeusluvat ilvespyyntiin haettavissa

Ilveksen metsästys kannanhoidollisella perusteella poronhoitoalueen ulkopuolella käynnistyy joulukuun alussa. Siihen vaadittavaa poikkeuslupaa tulee hakea Suomen riistakeskukselta viimeistään maanantaina 26.9.2016.

Ilvesten poikkeuslupia haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa luvat.riista.fi. Tunnistaminen tehdään Oma riista -tunnuksilla tai pankkitunnuksilla. Sähköinen lupahakemuspalvelu tarjoaa hakijoille monia hyödyllisiä ominaisuuksia. Luvanhakija saa muun muassa käyttöönsä oman sivun, jossa voi hakemuksen jättämisen lisäksi pitää arkistoa haetuista luvista sekä niihin annetuista päätöksistä. Palvelun tarkoituksena on helpottaa ja nopeuttaa lupahakuprosessia.

Poikkeuslupahakemus on mahdollista jättää myös sähköpostitse tai kirjepostitse Suomen riistakeskuksen lupahallintokirjaamoon.

Poikkeuslupia ilveksen kannanhoidolliseen metsästykseen voidaan myöntää vain vahvan ilveskannan alueille, jotka määrittyvät Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion perusteella. Samoille alueille ei myönnetä päällekkäisiä lupia. Suomen riistakeskus suosittaa ennen hakemuksen jättämistä ottamaan yhteyttä aluetoimistoon.

Poikkeuslupapäätökset pyritään tekemään 20.10. mennessä, jotta ne ovat lainvoimaisia ennen ilvesjahdin alkua. Ilveksen metsästys poronhoitoalueen ulkopuolella alkaa 1. joulukuuta ja päättyy 28. helmikuuta.

Lupahakemuspalvelu
luvat.riista.fi

Lupahallintokirjaamo
Sompiontie 1, 00730 Helsinki
lupahallinto.kirjaamo@riista.fi

Aluetoimistojen yhteystiedot
riista.fi > Aluesivut

Lisätietoja

Härkönen, Sauli

  • Julkisten hallintotehtävien päällikkö
  • 029 431 2104
  • sauli.harkonen@riista.fi