Siirry sisältöön

Pohjois-Savon alueellinen riistaneuvosto aloittaa uuden kolmivuotiskauden

Suomessa toimii 15 alueellista riistaneuvostoa, joiden keskeinen tehtävä on käsitellä alueellisia riistataloutta koskevia asioita. Kymmenhenkisten alueellisten riistaneuvostojen toimikausi on kolme vuotta ja uusi toimikausi alkoi elokuun alussa. 

Alueellisessa riistaneuvostossa on edustajat maakuntaliitosta, ELY-keskuksesta, Suomen metsäkeskuksesta ja alueellisesti merkityksellisestä maanomistajajärjestöstä sekä kuusi edustajaa alueen riistanhoitoyhdistyksistä. Maa- ja metsätalousministeriö nimittää riistaneuvostot riistanhoitoyhdistysten aluekokouksen ja sidosryhmien tekemien esitysten pohjalta.

Monipuolinen tehtäväkenttä ja mahdollisuus vaikuttaa

Alueellisen riistaneuvoston tehtävä on käsitellä riistataloutta koskevia asioita sekä tukea ja ohjata Suomen riistakeskuksen aluetoimiston toimintaa muissa kuin julkisissa hallintotehtävissä ja henkilöstöhallinnossa.

Alueellisten riistaneuvostojen tehtäviin kuuluu huolehtia riistalajien hoitosuunnitelmatyöhön ja riistatalouden suunnitteluun liittyvästä alueellisesta sidosryhmien kuulemisesta. Neuvosto asettaa muun muassa hirvitalousalueille tavoitteet sidosryhmäkuulemisen perusteella. Lisäksi se osallistuu Suomen riistakeskuksen strategiseen suunnitteluun sekä riistalajien ja elinympäristöjen hoitosuunnitelmien valmistelutyöhön.

  • Alueellisen riistaneuvoston tärkeimpänä tehtävänä pidän riistakantojen hyvinvoinnista huolehtimisen kaikilla osa-alueilla. Riistan elinympäristöt muuttuvat, esimerkiksi tuulivoimarakentamisen ja muun maankäytön takia, mikä vaikuttaa riistakantoihin, Pohjois-Savon alueellisen riistaneuvoston puheenjohtaja Risto Juntunen kertoo.

Tärkeänä tehtävänä on myös käsitellä riistanhoitoyhdistyksien aluekokouksen aloitteet, päättää jatkotoimista sekä seurata toiminta-alueen riistataloutta ja tehdä sitä koskevia esityksiä.

  • Pidän suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen loppumista merkittävänä haasteena. Miten ja millä aikavälillä se vaikuttaa ja näkyy ihmisten arjessa? Siihen täytyy ennakolta varautua, Juntunen pohtii.

Pohjois-Savon alueellisen riistaneuvoston ensimmäinen kokous pidetään syyskuun ensimmäisellä viikolla.

ARN-tiedote_P-Savo_liite1_kokoonpano_1.8.2024

 

Yhteyshenkilöt

Matti Kervinen
Riistapäällikkö, Pohjois-Savo
Puh: 029 431 2234
matti.kervinen@riista.fi

Risto Juntunen
puheenjohtaja
Pohjois-Savon alueellinen riistaneuvosto
Puh: 050 534 9680