Siirry sisältöön

Pohjois-Karjala: Ennätysmäistä karhunmetsästystä valvotaan yhteispartioiden avulla

Pohjois-Karjalassa alkava ennätysmäinen suurpetojen metsästys saa myös erävalvojat liikkeelle maanantaina. Metsähallituksen erävalvonnan, poliisin ja Rajavartiolaitoksen partiot tarkastavat metsästäjiä, joita saapuu viikonlopun aikana Pohjois-Karjalaan eri puolilta Suomea.

Metsästäjät hankkivat pelkästään valtion alueille noin tuhat karhunmetsästyslupaa. Suurin osa karhunmetsästysalueesta on yksityisillä mailla, joten todellinen metsästäjämäärä on moninkertainen.

Metsästyksen suosio aiheuttaa myös turhaa kilpajuoksua, huomauttavat valvontaviranomaiset.

”Kiire pitäisi jättää pois. Joka vuosi saadaan lukea, että jossain on ammuttu laittomasti pentukarhu”, sanoo erätarkastaja Jyrki Turpeinen Metsähallituksesta.

Poliisi muistuttaa, että suuresta metsästäjämäärästä johtuen tulee kiinnittää huomiota erityisesti turvallisuuteen. Karhunmetsästyksessä käytetään järeitä, tehokkaita aseita.

”Metsästys ei saa aiheuttaa vaaraa muille metsästäjille tai luonnossa liikkujille”, huomauttaa vanhempi konstaapeli Kimmo Örn Itä-Suomen poliisista.

Viranomaisten suorittaman valvonnan tavoitteena on ennalta estää luonnonvararikoksia sekä turvata metsästyksen turvallinen ja laillinen toteutuminen. Lisäksi poliisi pyytää kiinnittämään huomiota ampumatilanteessa huolelliseen riistalaukaukseen.

Useita partioita

Poliisin johtamassa tehovalvonnassa on mukana useita partioita. Valvojia on poliisin lisäksi Metsähallituksesta ja Rajavartiolaitokselta.

Tavallisesti metsästäjien asiat ovat hyvin kunnossa. Metsähallituksen erävalvonta tarkasti viime vuonna lähes 10 000 eränkävijää koko maassa. Parhaiten luvat olivat kunnossa metsästäjillä. Reilulla kolmella prosentilla metsästäjistä oli puutteita luvissa tai lain noudattamisessa oli huomautettavaa. Tarkastetuista kalastajista sen sijaan 16 prosenttia kalasti ilman lupia tai laittomasti.

Suomen riistakeskus on myöntänyt Pohjois-Karjalaan poikkeuslupia 137 karhun metsästykseen, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Viime vuonna maakunnassa pyydettiin 87 karhua. Lupia myönnettiin runsaasti, jotta alueen hirvikanta saataisiin elpymään.

Ilomantsissa jatkuu valtakunnallisestikin erikoinen tilanne, kun pyydettävänä on enemmän karhuja kuin hirviä, muistuttaa eräsuunnittelija Kalervo Timonen Metsähallituksesta.

Pohjois-Karjala vetää eränkävijöitä kaukaa

Eränkävijöiden kiinnostus Pohjois-Karjalaan on lisääntymässä.

”Täällä Pohjois-Karjalassa huomaa nyt viikonloppuna ja alkuviikosta, miten monipuolinen on Metsähallituksen rooli. Meillä on vastuu valtion alueiden valvonnasta ja kestävästä kehityksestä. Toisaalta meidän tehtävämme on mahdollistaa kansalaisten harrastukset, jotka poikivat huomattavasti työtä ja toimeentuloa paikallisille yrityksille”, toteaa Metsähallituksen pääjohtaja Pentti Hyttinen.

Hyttinen puhuu viikonloppuna Women and Sustainable Hunting -seminaarissa Ilomantsissa. Osa seminaariin osallistuvista naisista osallistuu karhunmetsästykseen maanantaina.

Pohjois-Karjalan suosion osoittaa Ruunaan retkeilyalue, joka on koko valtakunnan suosituin eräkohde valtion alueilla. Ruunaalle lunastetaan vuosittain 8400 erälupaa. Näistä kalastuslupia on 6000, eli kolmikertainen määrä Lapin suosituimpiin valtion vesiin verrattuna. Erilaisia metsästyslupia Ruunaalle myydään 2400.

Pelkästään Ruunaalle eränkäynti tuo Metsähallituksen selvityksen mukaan 6,5 työpaikkaa. Koko Pohjois-Karjalassa valtion alueiden eränkäynnin merkitys on 22 työpaikkaa.

Nyt viikonlopun aikana Pohjois-Karjalaan virtaa metsästäjiä paitsi kotimaasta myös ulkomailta. Karhunmetsästys alkaa maanantaina 20. elokuuta.

Lisätietoja:

Erätarkastaja Jyrki Turpeinen, Metsähallitus, 0400 950482

Vanhempi konstaapeli Kimmo Örn, Itä-Suomen poliisi 029 5455147

Eräsuunnittelija Kalervo Timonen, Metsähallitus, 0400 272858