Siirry sisältöön

Peuralupamäärää tarve lisätä huomattavasti kannan leikkaamiseksi

Lounais-Suomen tiheää valkohäntäpeurakantaa on viime vuosina pyritty leikkaamaan. Edelliselle metsästyskaudelle asetetut korkeat saalistavoitteet pääosin saavutettiin, kun voimakkaalla metsästyksellä valkohäntäpeuroja kaadettiin koko maassa ennätysmäärä eli noin 70 000 yksilöä. Tästä suuri kiitos metsästäjille. Saaliista noin 95 prosenttia saatiin Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Pohjois-Hämeen riistakeskusalueilla.

Kasvaneesta saalismäärästä huolimatta peurakanta on Luonnonvarakeskuksen tuoreen arvion mukaan kasvanut edelleen noin 15 prosentilla. Kasvu on voimakkainta ennestään jo tiheillä alueilla. Kanta-arviomenetelmän kehittyessä on havaittu, että aiempi kanta-arvio ja viime kaudelle asetetut kaatotavoitteet olivat aliarvioita.

Tänä keväänä asetettiin ensimmäistä kertaa hirvitalousaluekohtaiset peurakantatavoitteet. Tavoitteet on asetettu yhteistyössä sidosryhmien ja metsästäjien kanssa. Ne tähtäävät selvästi nykyistä pienempään peuramäärään tiheän kannan alueilla lounaisessa Suomessa ja niiden toteutumisen arvioidaan edellyttävän kokonaisuudessaan jopa yli kolmanneksen viime vuotta suurempaa pyyntilupa- ja saalismäärää.

Valkohäntäpeuran metsästystä on pystytty lisäämään viime vuosina, mutta tulevalla kaudella saalismäärää on tarve nostaa vielä aiempaa voimakkaammin. Suomen riistakeskus ja riistanhoitoyhdistykset suunnittelevat hirvieläinverotusta alue- ja paikallistasolla ja kannustavat metsästysseuroja tutustumaan verotussuunnitelmiin ennen pyyntilupien hakemista.

Hirvieläinten pyyntilupia tulee hakea Suomen riistakeskukselta huhtikuun loppuun mennessä. Pyyntilupia ei ole mahdollista hakea enää tämän jälkeen. Onkin tärkeää mitoittaa haettava lupamäärä heti riittävän suureksi sekä hakea lupia yli arvioidun tarpeen ”pankkiluviksi”, joita voidaan ottaa käyttöön kauden edetessä.

Peurakannan leikkaamistavoitteeseen pääseminen tulee vaatimaan metsästäjiltä suuria ponnistuksia. Suomen riistakeskus ja Suomen Metsästäjäliitto etsivät ja tarjoavat keinoja metsästäjien ja metsästysseurojen jahtijärjestelyjen tukemiseen. Jo nyt käynnissä olevilla hankkeilla pyritään kehittämään ja tehostamaan saaliin käsittelyä ja tarkentamaan peurakannan arviointimenetelmää.

 

Lisätietoja:

Suomen Metsästäjäliitto järjestöpäällikkö Teemu Simenius, p.  0503 315 330

Suomen riistakeskus riistapäällikkö Antti Impola, p. 029 431 2321

Alueelliset lisätiedot riistapäälliköiltä

Liitteet:

Kartta hirvitalousalueille tavoitteeksi asetetuista valkohäntäpeuratiheyksistä 2021 (PDF)

Luonnonvarakeskuksen arvioima valkohäntäpeuratiheys hirvitalousalueilla (PDF)