Siirry sisältöön

Metsästyslaki muuttuu – muutokset voimaan porrastetusti

Tasavallan presidentti on tänään 10.7.2017 vahvistanut muutoksia metsästyslakiin. Muutokset astuvat osin voimaan 1.8.2017. Osa muutoksista tulee kuitenkin voimaan vuoden 2018 alussa ja osa helmikuun 2018 alussa. Jotkut muutoksista edellyttävät valtionneuvoston asetuksen muuttamista.

Metsästysjousia koskeva sääntely muuttuu elokuun 2017 alussa siten, että valtioneuvoston asetuksella voidaan edellyttää erillistä jousikoetta, jos se on metsästettävän riistaeläimen vuoksi tarpeen. Tätä koskeva muutos metsästysasetukseen on jo lausuntokierroksella. Elokuun alusta jousimetsästys on tarkoitus sallia nykyisten lajien lisäksi myös pienten hirvieläinten, muflonin ja villisian metsästyksessä, jos metsästäjä on suorittanut jousimetsästyskokeen.

Hirven metsästystä koskevat muutokset metsästyslakiin astuvat voimaan helmikuussa 2018 ja osin helmikuussa 2019. Jatkossa pyyntilupa on voimassa vain pyyntilupapäätöksessä rajatulla yhtenäisellä alueella. Tämä tarkoittaa sitä, että ns. sirpalealueilla – yhtenäisestä alueesta irrallisilla alueilla – ei hirveä voisi enää metsästää. Tämä muutos on tarpeen hirven metsästyksen turvallisuuden varmistamiseksi. Metsästyslain muutoksen jälkeen Suomen riistakeskuksella on aiempaa paremmat edellytykset kohdentaa metsästystä hirvikannan rakenteen parantamiseksi ja hirvien aiheuttamien vahinkojen vähentämiseksi nykyistä tarkemmin.

Suurpetojen metsästystä koskevat muutokset tulevat voimaan vuoden 2018 alusta lukien. Tuolloin suurpetojen metsästyksessä on oltava metsästyksen johtaja. Lisäksi karhun haaskalta tapahtuvan metsästyksen kiellon varmistamiseksi valtioneuvoston asetuksella voidaan asettaa rajoituksia riistaeläinten eläinperusteisella ravinnolla houkutteluun.

Metsästyslain muutoksella annettiin valtioneuvostolle ja maa- ja metsätalousministeriölle uusia keinoja metsästyksen kestävyyden varmistamiseksi. Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää, että joidenkin lajien metsästyksestä on tehtävä pakollinen saalisilmoitus.

Lausunnolla olevassa metsästysasetuksessa pakollista saalisilmoitusta on esitetty nykyisen metsäkauriin metsästyksen lisäksi myös villisian, hillerin ja metsähanhen metsästyksestä. Maa- ja metsätalousministeriö voi puolestaan rajoittaa metsästystä myös muutoin kuin lyhentämällä metsästysaikaa. Ministeriön asetuksellaan asettama rajoitus voi jatkossa olla alueellinen, ajallinen tai ministeriö voi asettaa metsästäjäkohtaisen saaliskiintiön.

Metsästyslain muutoksella tavoiteltiin myös hallinnollisen taakan keventämistä hallitusohjelman norminpurku-kärkihankkeen mukaisesti. Muutoksilla kevennettiin ampumakokeisiin liittyvää byrokratiaa ja mahdollistettiin ilman poliisin lupaa metsästysaseen kuljettaminen moottorikäyttöisellä ajoneuvolla maastossa tietyissä laissa erikseen säädetyissä tapauksissa kuten esimerkiksi saalista noudettaessa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Sami Niemi, puh. 0400 238 505, sami.niemi(at)mmm.fi (21.7.2017 saakka).

Tiedote: Maa- ja metsätalousministeriö 10.7.2017 14.59