Siirry sisältöön

Metsähallitus: Vierasluvat poistuvat syyskuun hirvenmetsästyksestä valtion mailla

Metsähallituksen tiedote 14.12.2021

Metsähallitus luopuu hirvenmetsästyksen vieraslupien myynnistä syyskuussa. Metsästäjät ovat kokeneet, että suositut metsästysalueet ruuhkautuvat Pohjois-Suomessa alkukaudesta. Vieraslupia voi jatkossa alkaa hankkia vasta toiselle metsästysjaksolle, joka alkaa lokakuun ensimmäisenä lauantaina.

Pohjoisilla valtion alueilla voi metsästää useita paikallisia ja ulkopaikkakuntalaisia hirviseurueita yhtä aikaa. Tämä on jatkossakin mahdollista entiseen tapaan. Seurueiden varsinaisten jäsenten lisäksi metsällä voi kuitenkin olla myös seurueiden kutsumia vieraita, jotka hankkivat vierasluvan Metsähallitukselta. Heidän osuuttaan hirvenmetsästyksessä nyt siis rajoitetaan.

Metsästäjien määrä etenkin Lapin valtion mailla on puhuttanut syksyn aikana. Lapissa, Taivalkoskella ja Kuusamossa voi metsästää hirveä jo 1.–20. syyskuuta. Tuolle ajalle Lappiin myytiin hirvenmetsästyksen vieraslupia yli 400 metsästäjälle yhteensä noin 1 700 vuorokaudelle.

Vieraiden määrä on lisääntynyt viime vuosina nimenomaan syyskuussa, jolloin etelämmässä ei vielä metsästetä hirveä. Jotta tilanne rauhoittuisi, Metsähallitus luopuu vieraslupien myynnistä alkukaudelle. Ratkaisusta on tiedotettu myös Suomen riistakeskusta.

”Me uskomme, että tämä päätös rauhoittaa hirvenmetsästystä nimenomaan syyskuussa, jolloin palautetta ruuhkan tunnusta on tullut eniten”, erätalousjohtaja Jyrki Tolonen sanoo. ”Seuraamme päätöksen vaikutuksia ja erityisesti sitä, miten metsästyskauden aloitus ensi syksynä Lapissa sujuu.”

Muun muassa muutamat kansanedustajat ja kunnat ovat pitäneet Metsähallituksen lupamyyntiä liiallisena ja sanoneet metsästyksen sosiaalinen kestävyyden vaarantuneen.

Selvitys metsästyksen vastakkainasettelusta

Metsähallitus on myös aloittanut selvityksen siitä, mistä erityisesti hirvenmetsästyksessä koetut konfliktit ja vastakkainasettelut ulkopaikkakuntalaisten ja paikkakuntalaisten metsästäjien välillä johtuvat. Metsähallitus tekee muun muassa kyselytutkimuksen, jossa haastatellaan niin paikallisia kuin muualta tulevia metsästäjiä sekä sidosryhmiä.

Tähän mennessä on selvinnyt, että vieraslupien käyttö on runsastunut vuodesta 2017 lähtien. Tuolloin mahdollisuus metsästää hirveä jo syyskuussa laajeni koko Lappia koskevaksi. Myöhemmin syyskuinen hirvenpyyntimahdollisuus laajeni valtioneuvoston asetuksella myös Taivalkoskelle ja Kuusamoon. Aikaisemmin, vuosina 2010–2016 syyskuun hirvenpyynti oli mahdollista vain Enontekiöllä, Utsjoella, Inarissa ja Muoniossa.

Syyskuun hirvenpyyntimahdollisuuden Lapissa on todettu kiinnostavan erityisesti aktiivisia hirvenmetsästäjiä ja hirvikoiraharrastajia, jotka metsästävät hirveä myös muualla Suomessa, eli siellä missä aikaistettua hirvenpyyntiä ei ole. Tämän vuoksi Lappiin saapuu alkukaudesta lisää hirvenmetsästäjiä ja koiria niiden metsästäjien lisäksi, jotka on ilmoitettu aluelupahakemuksissa.

Seuranta on osoittanut, että vierasluvalla metsästäneet ulkopaikkakuntalaiset ovat käytännössä vastanneet joidenkin seurueiden hirvenmetsästyksestä syyskuussa. Tämä ei ole ollut tarkoitus, eikä Metsähallitukselle metsästyslaista tulevan ohjauksen mukaista. Metsästyslain mukaan metsästysmahdollisuuksia valtion mailla tulisi ensisijaisesti tarjota niille, joilla ei ole muuta metsästysmahdollisuutta.

Vaikka seurueet eivät enää voi ottaa vieraita syyskuussa, se on edelleen mahdollista hirvenpyynnin toisella metsästysjaksolla, joka alkaa lokakuun ensimmäisenä lauantaina. Metsästysvieraiden apu hirvenpyynnissä on ollut tärkeää myös useille paikallisille metsästysseuroille ja -seurueille. Tämän vuoksi tätä mahdollisuutta ei kokonaan haluta poistaa.