Siirry sisältöön

Majavat elinympäristön ennallistajina ja metsätalouden vahinkoeläiminä

Majavat ovat osa Suomen luonnon monimuotoisuutta, mutta padoillaan ne voivat aiheuttaa vahinkoja maa- ja metsätaloudelle. Vahinkoja estetään suunnitelmallisella metsästyksellä ja patojen purkamisella.

Suomen kaksi majavalajia, euroopanmajava ja kanadanmajava, rikastuttavat asuttamiaan elinympäristöjä muokkaamalla maisemaa pioneerilajille ominaiseen tapaansa. Majavan muokkaamat maisemat tarjoavat suojaisat oltavat esimerkiksi vesilintupoikueille. Majavista voi olla apua myös kosteikkojen ennallistamisessa.

Majavan metsästys on alkanut 20. elokuuta ja jatkuu huhtikuun loppuun saakka. Pyyntivälineinä käytetään pääasiassa kivääriä, metsästysjousta ja hetitappavia rautoja.

Euroopanmajavan metsästys on pyyntiluvanvaraista. Tämä on otettava huomioon alueilla, joissa esiintyy kumpaakin majavalajia. Elävästä majavasta on mahdotonta tehdä lajinmääritystä.

Majavakannat ovat olleet kasvussa. Kuluvana syksynä suoritetaan vapaaehtoisten metsästäjien toimesta jälleen majavien pesälaskenta, jonka perusteella majavakantojen kehitystä arvioidaan. Tuloksia on odotettavissa keväällä 2021. Kanta-arviot tuottaa Luonnonvarakeskus. Pesälaskennat suoritetaan kolmen vuoden välein. Hirvenmetsästysseurojen yhteyshenkilöt kirjaavat alueen majavahavainnot kootusti Oma riista -palveluun.

Padon purkaminen vaatii maanomistajan luvan

Majavat muokkaavat elinpiiriään rakentamalla patoja ja nostamalla veden pintaa. Majavien aiheuttamat tie-, metsä- tai peltoalueiden tulvat ja kaatamat puut saattavat aiheuttaa taloudellisia vahinkoja. Yleisimpiä ongelmakohteita ovat tierumpuihin tai metsäojitusalueille tehdyt padot. Majavapadosta tulee ilmoittaa maanomistajalle tai paikalliselle metsästysseuralle, jotta vedennoston hyödyt ja haitat pystytään arvioimaan.

Pesään liittyvän padon tai muun rakennelman saa vahinkojen estämiseksi purkaa maanomistajan luvalla seuraavina ajanjaksoina:

1) 15.6.–15.9. välisenä aikana Lapin maakunnassa;
2) 15.6.–30.9. välisenä aikana Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa;
3) 15.6.–15.10. välisenä aikana Pohjanmaan, Keski- Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan, Keski- Suomen, Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa;
4) 15.6.–31.10. välisenä aikana muualla Suomessa.

Muuna aikana asuttua pesää, siihen liittyvää patoa tai muuta majavan rakennelmaa ei saa rikkoa ilman Suomen riistakeskuksen myöntämää poikkeuslupaa.

Lue lisää Metsästäjä-lehdestä

Lisätietoja: Suomen riistakeskus Alueiden riistapäälliköt ja riistasuunnittelijat