Siirry sisältöön

Luonnonvarakeskus: Pienriistasta kelpo saalis – vesilintusaalis väheni

Metsästäjät saivat viime vuonna enemmän pienriistasaalista kuin muutamana edellisvuonna. Etenkin metsäkanalintuja saatiin saaliiksi runsaammin. Vesilintusaalis jäi kuitenkin hieman pienemmäksi kuin aiempina vuosina.

Suomessa noin 202 000 metsästäjää kävi viime vuonna metsällä. Heistä runsas 80 prosenttia metsästi pienriistaa ja 60 prosenttia jahtasi hirvieläimiä.

– Pienriistaa pyytäneistä noin 125 000 metsästäjää sai pienriistasaalista. Tällä vuosikymmenellä noin 75 prosenttia pienriistanmetsästäjistä on saanut saalista vuosittain, tosin viime vuosina heidän osuutensa on ollut hieman pienempi. Vuosi 2017 oli poikkeuksellinen ja saalista sai vain kaksi kolmesta pienriistanmetsästäjästä. Viime vuonna tilanne palautui ennalleen, kertoo tutkija Leena Forsman Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Metsäkanalintusaalis kasvoi

Vuoden 2018 metsäkanalintusaalis kaksinkertaistui vuodesta 2017, joka oli lintukannoiltaan ja saalismäärältään poikkeuksellisen heikko.

– Kolmiolaskennat kesällä 2018 osoittivat lintukantojen kasvaneen, ja monilla alueilla sallittiin pitempi metsästyskausi. Ennen muuta nämä tekijät lisäsivät metsäkanalinnustusta ja -linnustajia edellisvuodesta. Noin puolet viime vuonna metsällä käyneistä kävi metsäkanalintujahdissa, kertoo erikoistutkija Jani Pellikka Lukesta.

Vesilintusaalis pieneni

Vesilintusaaliin määrä on vuosi vuodelta vähentynyt vuodesta 2013 ja oli viime vuonna 2000-luvun pienin. Myös pyytäjien määrä on vähentynyt vuosikymmenen alusta lähes kolmanneksen.

– Viime vuonna noin 70 000 metsästäjää kävi vesilinnustamassa.  Eniten saaliiksi saatiin sinisorsia ja toiseksi eniten taveja, joita pyydettään noin puolet vähemmän kuin sinisorsia. Kolmanneksi yleisin vesilintusaalis on telkkä. Näiden yleisimpien saalislajien saaliit ovat vähentyneet aivan viime vuosina, Forsman toteaa.

Sepelkyyhky ja supikoira pyydetyimmät riistalajit

Pienpetoja saatiin saaliiksi hieman enemmän kuin edellisvuonna. Pienriistanisäkkäistä eniten saatiin saaliiksi supikoiria ja toiseksi eniten metsäjäniksiä. Kolmen viime vuoden aikana metsäjäniksiä on saatu saaliiksi selkeästi vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Noin 30 000 metsästäjää sai saaliiksi supikoiria ja yhtä moni sai saaliiksi metsäjäniksiä. Kolmanneksi eniten saatiin saaliiksi minkkejä ja kettuja, joita vajaa 20 000 metsästäjää sai saaliiksi. Kaikista riistalajeista sepelkyyhkysaalis oli suurin. Niitä sai saaliiksi vajaa 30 000 metsästäjää.

Tilaston taustaa

Luken metsästystilasto perustuu tilastovuonna riistanhoitomaksun suorittaneille metsästäjille lähetettyyn kyselyyn. Vuotta 2018 koskeva tilasto laadittiin 7500 metsästäjälle postitse lähetetyn kyselyn vastausten perusteella. Kysely lähetettiin alkuvuodesta 2019. Siihen vastasi noin puolet kyselyn saaneista. Kysely on nykymuotoisena toteutettu vuosittain vuodesta 1996 lähtien. Tiedot luvanvaraisten sekä ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvien riistaeläinten saalismääristä ovat Suomen riistakeskuksen keräämiä.

Kuvat:

Metsäkanalintusaalis vuosina 1996−2018.

Yleisimpien vesilintujen saalismäärät vuosina 1996−2018.

Tilasto: Metsästys 2018