Siirry sisältöön

LUKE: Valkohäntäpeurakannan kasvu pysähtyi

Luonnonvarakeskuksen (Luke) uusimman arvion mukaan Suomessa on noin 109 000 valkohäntäpeuraa (95 prosentin varmuudella 105 000–114 000 yksilöä). Kanta on pienentynyt edellisvuodesta vajaalla kolmella tuhannella yksilöllä eli 2,5 prosentilla.

Suurimmat tiheydet ovat Satakunnan, Pohjois- ja Etelä-Hämeen sekä Varsinais-Suomen riistakeskusten raja-alueella. Tällä alueella valkohäntäpeuroja on laajalti yli 40, paikoin jopa 70 yksilöä tuhannella hehtaarilla. Tiheys on korkea myös Uudenmaan riistakeskuksen alueella rannikon länsiosissa: yli 30 yksilöä tuhannella hehtaarilla.

Valkohäntäpeurakannan tuottoprosentti on noin 60, ja aikuisissa valkohäntäpeuroissa arvioidaan olevan noin 1,2 naarasta yhtä urosta kohden. Muu kuin metsästyspoistuma vie vuosittain koko maan kannasta keskimäärin noin kuusi prosenttia.

Tulevan metsästyskauden saalismäärän pitäisi olla noin 55000 yksilöä koko maan tasolla kannan ennallaan pitämiseksi. Jotta valkohäntäpeurakanta suurella todennäköisyydellä edelleen pienenisi, saalismäärän tulisi olla noin 60000–63000 yksilöä.

Suomen valkohäntäpeurakannan koon arvioinnissa otettiin huomioon vasatuotto, vuotuinen saalismäärä, saaliin ikä- ja sukupuolijakauma sekä peurakolareista ja suurpedoista johtunut poistuma.

Kanta-arvio löytyy Riistahavainnot.fi-sivustolta