Siirry sisältöön

LUKE: Riistakolmioiden kesälaskenta lähestyy – aloitus 24.7.

Riistakolmioiden lasketa-aika on tänä kesänä 24.7.–8.8.2021. Laskennassa ovat mukana metsäkanalinnut (metso, teeri, pyy ja riekko) sekä lehtokurppa, metsäjänis ja karhu.

− Laskennat kertovat metsäkanalintujen kantojen tiheyksistä ja miten lisääntyminen on onnistunut tänä kesänä, kertoo erikoistutkija Andreas Lindén Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

− Kanalintukannat ovat monella alueella osoittaneet palautumisen merkkejä neljän vuoden takaisesta aallonpohjasta. Jää nähtäväksi, onko tämä ilahduttava kehitys jatkunut ja onko poikkeuksellisen lämmin kesäkuu johtanut hyvään poikastuottoon, Lindén kertoo.

Metsästysasetus kirittää laskentaa kahdelle ensimmäiselle viikolle

Suosittelemme, että laskenta tehdään kahden ensimmäisen viikon aikana eli 24.7.–1.8.2021 ja että tulokset palautetaan riistakolmiot.fi -sivuston kautta. Tällöin tulokset saadaan ajantasaisesti käyttöön ja ennättävät varmasti metsästysasetuksen pohjaksi.

Syksyn metsästysajat päätetään laskentojen tulosten perusteella heti laskentakauden päätyttyä. Metsäkanalintujen metsästysaikoja koskeva asetus lähtee lausunnolle elokuun puolenvälin jälkeen ja lopullinen asetus tulee voimaan juuri ennen metsäkanalintujen metsästysajan alkua. Metsästysajat löytyvät riista.fi -sivustolta.

Laskenta pohjautuu vapaaehtoisten työhön

Riistakolmiot ovat pysyviä, metsäriistan runsauden valtakunnallista seurantaa varten perustettuja laskentareittejä. Riistakolmio on tasasivuinen kolmio, jonka sivu on neljä kilometriä, ja siten laskentalinjan kokonaispituus on 12 kilometriä. Riistakolmioiden kesälaskennassa keskitytään metsäkanalintuihin, kun taas talvella lasketaan riistanisäkkäiden jäljet. Kesälaskennassa kolmen laskijan ketju kirjaa kaikki 60 metrin kaistalta lähtevät metsäkanalinnut.

Laskennan suorittavat vapaaehtoiset metsästäjät ja muut luontoharrastajat. Viime vuosina kesälaskentaan on osallistunut noin 6000 laskijaa tuhannella riistakolmiolla.