Siirry sisältöön

Kiinteistöliitto: Aseiden säilytys kerros- ja rivitaloissa vaatii huolellisuutta

Metsästäjä aseineen on syksyisin tuttu näky maaseudulla, mutta metsästyksen harrastaja asuu nykyisin usein kaupungissa ja taloyhtiössä. Aseiden säilyttäminen ja kuljettaminen on sallittua myös kaupunkioloissa, kunhan metsästäjä noudattaa asiaan liittyviä lakeja.

Asetta saa ampuma-aselain mukaan kuljettaa mukana vain hyvin perustellusta syystä, kuten esimerkiksi matkalla metsälle. Kuljetettavan aseen on aina oltava suojattuna eli pussissa, eikä se saa olla ladattu.

Taloyhtiössä asuvan metsästäjän on mietittävä huolella sopiva säilytyspaikka aseelleen.

”Ampuma-aseen haltijalla on velvollisuus huolehtia aseestaan niin, ettei synny vaaraa aseen joutumisesta asiattomien haltuun”, sanoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Ampuma-aselain perusteella ampuma-asetta tulee säilyttää lukitussa paikassa tai muuten lukittuna. Asetta voi säilyttää myös aseen osat erillään. Ampuma-asetta ja aseen osia ei näinkään säilytettynä saa pitää paikassa, josta ase tai sen osat ovat helposti anastettavissa.

Ei asetta kellarikomeroon

Jos aseita on viisi tai enemmän, niitä tulee ampuma-aselain mukaan säilyttää lukitussa turvakaapissa.

”Jos taloyhtiön asukas haluaa säilyttää vaikkapa haulikkoaan asuinhuoneistossa, tulee asetta säilyttää esimerkiksi lukollisessa vaatekaapissa. Aseita ei saa säilyttää esimerkiksi taloyhtiön varastokopeissa, vaan ainoastaan asunnossa”, Pynnönen kertoo.

Jos taloyhtiön hallitus tai isännöitsijä saa tietoonsa, että aseita säilytetään taloyhtiössä vastoin ampuma-aselain säännöksiä, heidän kannattaa kehottaa asukasta siirtämään aseensa välittömästi lain mukaiseen säilytyspaikkaan. Jos näin ei tapahdu, taloyhtiön johdon on syytä ottaa yhteyttä poliisiin.

”Ampuma-aselain mukaan ampuma-aseen väärään säilytykseen syyllistynyt on tuomittava ampuma-aserikkomuksesta sakkoon. Lisäksi ase voidaan takavarikoida, tuomita valtiolle menetetyksi ja jopa hävittää välittömästi poliisin toimesta”, Pynnönen sanoo.