Siirry sisältöön

Kaakkois-Suomen hirvitavoitteet asetettu

Kaakkois-Suomen alueellinen riistaneuvosto on sidosryhmiä kuultuaan päättänyt hirvieläinten kantatavoitteista vuosille 2024–2026. Hirvitiheystavoitteet pysyivät samoina kuin edellisenä kolmivuotiskautena eli 2,7–3,2 hirveä tuhatta maapinta-alan hehtaaria kohden. Tavoitteiden toteutumista seurataan vuosittain sidosryhmäyhteistyössä.

Kaakkois-Suomen alueellinen riistaneuvosto päätti sidosryhmiä kuultuaan hirvieläintavoitteista sen toimialueeseen kuuluvien KAS 1, KAS 2, KAS 3 ja KAS-EH hirvitalousalueiden osalta. Tavoitteeksi asetettiin 2,7–3,2 hirveä tuhatta maapinta-alan hehtaaria kohden.

– Asetetut tavoitteet edellyttävät hirvikannan leikkaamista kaikilla mainituilla hirvitalousalueilla, riistapäällikkö Ohto Salo sanoo.

Suomen riistakeskus Kaakkois-Suomen toimialueeseen osittain kuuluvan ES-KAS hirvitalousalueen osalta päätökset kantatavoitteista tekee Etelä-Savon alueellinen riistaneuvosto.

Hirvikannan rakenteen osalta noudatetaan hirvikannan hoitosuunnitelman tavoitteita. Tavoiteltava naaraiden osuus hirvikannassa on noin 1,5 yksilöä yhtä urosta kohti. Metsästyksen jälkeen hirvikannassa tulisi olla 20–30 prosenttia vasoja.

Valkohäntäpeuran osalta Kaakkois-Suomen toimialueelle asetettiin kolmevuotiskaudelle tiheyshaarukaksi 2,0–2,5 yksilöä tuhatta hehtaaria kohti KAS 1, KAS 3 ja KAS EH hirvitalousalueille ja 1–1,5 yksilöä tuhatta hehtaaria kohti KAS 2 hirvitalousalueelle.

Asetetut hirvieläintavoitteet ohjaavat maaliskuun puolivälissä käynnistyvää verotussuunnittelua. Suunnittelusta vastaavat hirvitalousalueiden riistanhoitoyhdistykset. Verotussuunnittelun tulos jalkautetaan luvanhakijoille, jotka hakevat pyyntiluvat huhtikuun loppuun mennessä. Suomen riistakeskus päättää pyyntiluvat kesällä ja hirviseurueet laittavat suunnitelmat käytäntöön syksyllä alkavalla metsästyksellä.

Hirvieläintavoitteiden asettamisessa on huomioitu sekä hirvieläinten aiheuttamat vahingot että riistataloudelliset hyödyt. Tavoitteista on kuultu laajasti alueellisia sidosryhmiä, kuten liikenteen ja metsä- ja maatalouden viranomaisia ja järjestöjä.

Arviot hirvikannan koosta ja rakenteesta tuottaa Luonnonvarakeskus.

Kaakkois-Suomen alueellisen riistaneuvoston muodostavat kuusi alueen riistanhoitoyhdistysten edustajaa sekä Suomen metsäkeskuksen, Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen, maakuntaliittojen ja MTK Kaakkois-Suomen edustajat.

Hirvi on alueen tärkein riistaeläin. Viime metsästyskaudella Kaakkois-Suomessa kaadettiin 2463 hirveä ja 152 valkohäntäpeuraa.

Lisätietoja:

Ohto Salo, Riistapäällikkö, Kaakkois-Suomi
029 431 2305

Ilkka Tiainen, Kaakkois-Suomen alueellinen riistaneuvosto,
Puheenjohtaja
050 596 9483