Siirry sisältöön

Hirvikannan hoidon tavoitteet pysyvät ennallaan Pohjois-Pohjanmaalla – kanta tällä hetkellä tavoitetasolla

Suomen riistakeskus Oulun alueellinen riistaneuvosto kuuli 9.3.2021 alueellisia sidosryhmiään ja päätti hirvieläinkantojen hoitotavoitteista sen toimialueeseen kuuluvan viiden hirvitalousalueen osalta vuosille 2021–2023.

Pohjoisimmalla hirvitalousalueella, eli OU1:llä tavoitteena on 2,0–2,5 hirven tiheys tuhatta maapinta-alan hehtaaria kohti. Vastaavasti OU2:lla tavoite on 2,3-2,8, OU3:lla 2,5-3,0 ja OU4:lla ja OU5:lla 2,6-3,1 hirveä tuhannella hehtaarilla.  Tavoitetasot ovat samat kuin vuosina 2018–2020.

Tammikuussa 2021 päättyneen metsästyskauden myötä hirvikanta pieneneni hieman jokaisella hirvitalousalueella. Luonnonvarakeskuksen tuottaman tuoreen kanta-arvion mukaan jahdin jälkeen hirviä jäi tuhatta hehtaaria kohti keskimäärin 2,2 yksilöä OU1:n, 2,6 OU2:n, 2,8 OU3:n, 2,9 OU4:n ja 2,6 OU5:n alueelle. Täten kaikilla maakunnan hirvitalousalueilla ollaan tällä hetkellä tiheystavoitteessa. Yhteensä Pohjois-Pohjanmaalle talvehtimaan jääneen hirvikannan koon arvioitiin olevan noin 9 600 hirveä

Hirvikannan rakenteen osalta noudatetaan jatkossakin hirvikannan hoitosuunnitelmassa linjattuja tavoitteita: naaraiden osuus hirvikannassa tulee olla enintään 1,5 yksilöä yhtä urosta kohti, ja metsästyksen jälkeen jäävään, talvehtivaan kantaan tulee jäädä 20–30 prosenttia vasoja.

Hirvieläintavoitteiden asettamisessa on pyritty ottamaan huomioon hirvieläinten aiheuttamat vahingot sekä metsästyksen kestävyys ja riistataloudelliset hyödyt. Päätöksenteossa on kuultu laajasti alueellisia sidosryhmiä, kuten liikenteen ja metsätalouden viranomaisia sekä eri järjestöjä.

Lisätietoja

Hepo-oja, Harri

  • Riistapäällikkö, Oulu (Toimivapaalla)
  • Metsälainsäädäntö ja metsäriistan elinympäristöt
  • 029 431 2262
  • harri.hepo-oja@riista.fi