Siirry sisältöön

Hirvieläinten pyyntiluvat myönnetty Etelä-Hämeeseen

Suomen riistakeskuksen Etelä-Hämeen alueelle on myönnetty 1 000 hirven, 8 718 valkohäntäpeuran ja 40 kuusipeuran pyyntilupaa. Sekä hirvi- että valkohäntäpeuralupien määrä pienentyi viime kaudesta kantojen pienentymisen ja lupamäärän kohtuullistamisen takia.

Viime vuonna hirven pyyntilupia käytettiin 908,5 ja valkohäntäpeuran pyyntilupia 7 542. Vaikka myönnetty lupamäärä on pienempi kuin viime vuonna, se mahdollistaa jopa viime vuotta suuremman saaliin, mikäli hirvieläinten määrä syksyllä sitä edellyttää.

Tärkeimpiä Suomen riistakeskuksen päätöksentekoa ohjaavia tekijöitä ovat Luonnonvarakeskuksen tuottamat hirvieläinten kanta-arviot, alueellisen riistaneuvoston asettamat tavoitteet hirvieläinten kannan hoidolle ja riistanhoitoyhdistysten tekemät verotussuunnitelmat.

– Mikäli haettujen pyyntilupien määrät eivät toteuta kannanhoidolle asetettuja tavoitteita, on riistakeskus rajannut myönnettyjä lupamääriä, toteaa riistapäällikkö Henri Mutanen.

Luonnonvarakeskuksen tuottaman kanta-arvion perusteella hirvikanta on tavoitetasolla kaikilla Suomen riistakeskus Etelä-Hämeen toimialueen hirvitalousalueilla. Tulevan syksyn metsästyksellä tavoitellaan hirvikannan pysymistä tavoitetasolla.

Valkohäntäpeurakannan lasku on jatkunut Etelä-Hämeessä, koska sitä on metsästetty tehokkaasti monta vuotta. Kanta on laskenut erityisesti tiheimmän valkohäntäpeurakannan Etelä-Häme 1 hirvitalousalueella, joka käsittää toimialueen valtatie 3 länsipuoliset alueet. Kanta on tavoitteen yläpuolella Etelä-Häme 2 -hirvitalousalueella, jossa peurakanta edellyttää edelleen leikkausta. Sitä vastoin Etelä-Häme 3 alueella kanta on tavoitteen alapuolella, mikä edellyttää kannan maltillista kasvattamista.

– Vaikka hirvieläinkannat ovat tavoitellulla tasolla, on niissä suurta paikallisia vaihtelua. Metsästysseuroilla ja -seurueilla on keskeinen rooli paikallisen hirvieläintilanteen seurannassa kauden mittaan. Pyyntilupien käyttö tulee mitoittaa alueellisen kannan mukaisesti, Mutanen jatkaa.

Hirven ja valkohäntäpeuran metsästyskausi alkaa 1.9. vahtimismetsästyksellä. Valkohäntäpeuraa voidaan metsästää täysimittaisesti syyskuun viimeisestä lauantaista ja hirveä lokakuun toisesta lauantaista alkaen.

– Erityisesti liikenteen ja maatalouden kannalta vahinkoherkillä alueilla pyyntiä kannattaa painottaa alkukauteen. Hirven pyyntilupia tulisi säästää myös loppukauteen alueilla, joilla riski hirvien aiheuttamille taimikkovahingoille on suurempi, Mutanen muistuttaa.

Kuusipeuraesiintymät ovat Etelä-Hämeessä paikallisia ja pyyntilupia on myönnetty alueille, joilla kanta on vakiintunut ja tuottava.

Lisätietoja

Mutanen, Henri

  • Riistapäällikkö, Etelä-Häme
  • Metsästäjätutkinto, koirakokeiden ja -koulutusten luvat
  • 0294312223
  • henri.mutanen@riista.fi