Siirry sisältöön

Hirvieläinten pyyntilupien haku Oma riistassa avautui

Oma riistan hakukone avautui hirvieläinten lupahakuun tänään. Viime vuonna palvelun kautta haettiin 2389 hirvieläinten pyyntilupaa. Lähes kaikki hirvieläinten pyyntiluvat haetaan nykyään sähköisesti.

Aktiivisimmat luvanhakijat ovat kevään aikana valmistelleet hakemuksiaan päivittämällä vuokrasopimukset, kartat ja selvittämällä edellisvuosina ilmenneet epäselvyydet. Erityisesti karttojen pariin on vielä hyvä hetkeksi palata ennen hakemuksen lähettämistä ja varmistaa, että alueet vastaavat hirvieläinten metsästysoikeutta tulevana kautena. Huolellisella valmistelulla voi välttää alkukesän aikana Suomen riistakeskuksesta tulevat lisäselvityspyynnöt.

Hirvieläinten metsästys on tavoitteellista eläinten aiheuttamat ongelmat huomioiden. Tänä keväänä hirvitiheystavoitteet päivitettiin ja myös valkohäntäpeuralle asetettiin tavoitteet alueilla, jossa peurakannat ovat tiheimmät. Tavoitteisiin perustuen hirvitalousalueille ja riistanhoitoyhdistyksiin laaditaan verotussuunnitelmat. Riistanhoitoyhdistykset viestivät alueensa luvanhakijoille suunnittelun tulokset, jonka jälkeen hakijat päättävät tarvittavan lupamäärän tulevan syksyn metsästykseen.

Haku päättyy perjantaina 30.4.2021 klo 16:15. Hakemus kannattaa jättää hyvissä ajoin viime hetken ongelmien välttämiseksi.