Siirry sisältöön

Hirvieläinten määrälle annettu koko maahan lähivuosien tavoitteet

Alueelliset riistaneuvostot ovat kuulleet sidosryhmiä ja vahvistaneet lähivuosiksi hirvieläintavoitteet hirvitalousalueille. Koko maahan tavoitellaan keskimäärin 78 000 hirven talvikantaa, mikä vastaa monin paikoin arviota tämänhetkisestä hirvikannasta. Lounaisen Suomen tiheää valkohäntäpeurakantaa on tavoitteena pienentää nykyisestä.

Alueellisten riistaneuvostojen asettamat hirvitiheystavoitteet ovat suuressa osassa maata hieman alle kolme hirveä tuhannella hehtaarilla. Korkeimmat tiheystavoitteet on asetettu Varsinais-Suomeen, Uudellemaalle ja Pohjanmaalle. Matalimmat tavoitetiheydet puolestaan löytyvät Lapin pohjoisimmilta hirvitalousalueilta. Asetetut hirvitavoitteet tarkoittavat koko maan mittakaavassa hirvien talvikannan pitämistä 70 000–86 000 yksilön kokoisena. Viimeisimmän Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvion mukaan kanta viime kauden metsästyksen jälkeen on noin 82 000 (95 % luottamusväli 70 500–95 400) hirveä.

Valkohäntäpeurakannan tiheydelle asetettiin ensimmäistä kertaa numeeriset tavoitteet alueilla, joilla valkohäntäpeuroja merkittävämmin esiintyy. Kannat ovat paikoin erittäin tiheitä Lounais-Suomessa, missä on tavoitteena pienentää peurakantaa. Luonnonvarakeskuksen viimeisimmän kanta-arvion mukaan Suomen valkohäntäpeurakanta on noin 125 000 (95 % luottamusväli 113 000–136 000) yksilöä.

Sidosryhmien näkemykset huomioitu

Hirvieläintavoitteiden asettamisessa on pyritty ottamaan laaja-alaisesti huomioon hirvieläinten vaikutukset, kuten hirvieläinten aiheuttamat vahingot ja riistataloudelliset hyödyt sekä vaikutukset suurpetokantoihin. Tavoitteista on metsästyslain mukaisesti kuultu laajasti alueellisia hirvieläimiin liittyviä sidosryhmiä, kuten liikenteen, metsä- ja maatalouden sekä ympäristöalan viranomaisia ja eri järjestöjä.

Suomen riistakeskus sekä riistanhoitoyhdistykset vastaavat osaltaan tavoitteiden toteutumisesta metsästyksen suunnittelun, ohjauksen ja pyyntilupahallinnon kautta. Tavoitteiden toteutumista seurataan sidosryhmäyhteistyössä vuosittain.

Vuosittainen verotussuunnittelu ajankohtaista

Hirvieläimille laaditaan vuosittain verotussuunnitelmat, joissa määritetään raamit tavoitteisiin tähtäävälle metsästykselle tulevalla metsästyskaudella. Verotussuunnitelmien tarkoitus on tuottaa pyyntiluvanhakijoille ja metsästäjille tietoa tarvittavasta hirvieläinverotuksesta.

Hirvieläinten verotussuunnitelmien laatiminen on riistanhoitoyhdistysten lakisääteinen tehtävä. Riistanhoitoyhdistykset laativat verotussuunnitelmat hirvitalousalueille yhdessä ja sen perusteella omille alueilleen. Suomen riistakeskus ohjaa verotussuunnittelumenettelyä.

Luke tuottaa hirvieläinten kanta-arviot sekä muut verotussuunnittelussa tarvittavat tiedot, kuten arviot kannan vasatuotosta ja muusta kuin metsästyspoistumasta. Aineistot ovat julkisesti saatavilla osoitteessa https://riistahavainnot.fi/sorkkaelaimet/ajankohtaista (LUKE).

Hirvieläinten pyyntiluvanhakijat päättävät hakemastaan pyyntilupamäärästä ja Suomen riistakeskus ratkaisee hirvieläinten pyyntilupahakemukset julkisena hallintotehtävänä. Pyyntilupia voi hakea Suomen riistakeskukselta sähköisesti Oma riista -palvelussa 1.4.2021 alkaen. Hakemus on jätettävä viimeistään 30. huhtikuuta 2021 kello 16.15.

 

Lisätietoja:

Jani Körhämö, riistapäällikkö, Suomen riistakeskus 0294312281

Alueelliset tiedot riistapäälliköiltä

Liitteet:

Kartta hirvitalousalueille tavoitteeksi asetetuista hirvitiheyksistä (PDF)

Kartta hirvitalousalueille tavoitteeksi asetetuista valkohäntäpeuratiheyksistä (PDF)