Siirry sisältöön

Hirvenlihaa on niukasti elintarvikemarkkinoilla – hirven arvo on merkittävä

Hirvi on maamme tärkein riistaeläin, ja vuosittaiset saaliit ovat noin 5–10 miljoonaa teuraskiloa. Kaupallisille markkinoille tuleva lihamäärä jää muutamaan prosenttiin vuosittaisesta saaliista, kertoo Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.

Hirvenlihaa on niukasti vähittäismyynnissä. Saalis jaetaan ja kulutetaan yleensä metsästäjien ja heidän lähipiirinsä kesken, sillä useimmat metsästäjät eivät pidä myynnistä saatavaa hyötyä riittävänä. Osa saaliista päätyy maanomistajille ja muille sidosryhmille.

Metsästäjien heikkoon myyntihalukkuuteen vaikuttavat saalismäärät, hirvenmetsästykseen liittyvät virkistys- ja tunnearvot sekä metsästyskustannukset. Metsästäjät arvottavat riistasaaliin huomattavasti markkinoilta saatavaa hintaa korkeammaksi: Metsästyksen kustannukset ovat tavallisesti moninkertaisia esimerkiksi tukuista saatavaan hirvenlihahintaan verrattuna. Hirvenlihan markkinoita rajoittavat myös saaliin hajanaisuus ja elintarvikelainsäädännön vaatimukset: seurueiden ja metsästäjien on helpompi myydä riistaa suoraan yksityisille kotitalouksille.

Hirvenlihan arvo on merkittävä

Hirvenlihan arvo määritettiin tutkimuksessa muun muassa lihan tuotannosta ja jalostuksesta syntyvän jalostusarvon perusteella. Näin sen arvoa voidaan verrata muihin yhteiskunnan toimintoihin tai tuotteisiin. Hirvenlihan jalostusarvo muodostuu korkeaksi, kun siihen lasketaan hirvenlihan tuottamiseen tarvittavat metsästyskustannukset. Hirvenlihasta vain noin 10–15 prosenttia jalostetaan. Suurin osa jalostettavasta lihasta käsitellään rahtijalostusyrityksissä, joilta metsästäjät ostavat palvelun omaan tai lähipiirin kulutukseen meneville jalosteille. Alustavan arvion perusteella metsästyskustannusten ja jalostuksessa ja vähittäiskaupassa syntyvä jalostusarvo oli noin 150 miljoonaa euroa.

Vähittäishintojen perusteella määritetty hirvenlihan arvo on samaa luokkaa kuin jalostusarvo. Arvon luotettavuutta heikentää kuitenkin hirvenlihan niukkuus markkinoilla. Koska suurin osa hirvenlihasta kulutetaan metsästäjien kotitalouksissa, hirvenlihaa arvotettiin lisäksi metsästäjien määrittelemien osto- ja myyntihintojen perusteella. Metsästäjien arviot hirvenlihan arvosta jäivät huomattavasti jalostusarvoa pienemmäksi. Tulokset perustuvat vuosina 2010 ja 2011 toteutettuihin metsästäjäkyselyihin ja jalostusyritysten haastatteluihin.

Tiedote lisätietoineen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen verkkosivuilla