Suomen riistakeskus on myöntänyt tulevan metsästyskauden hirvieläinten pyyntiluvat. Syksyn ja talven jahdeissa on käytössä 52 771 pyyntilupaa hirvelle, 36…
Julkiset hallintotehtävät
Sähköinen metsästyskortti päivittyy viiveellä
Riistanhoitomaksun suoritus näkyy noin viikon viiveellä Oma riista –palvelun sähköisessä metsästyskortissa. Pankkien välisen siirtoviiveen lisäksi tiedot vaativat päivittyäkseen…
Aseen kuljettamiseen muutoksia
Metsästyslain uudistumisen myötä uudistuivat myös aseen kuljettamista koskevat säädökset. Tärkeimpinä muutoksina on metsästysjousen huomioiminen sekä yksittäisissä poikkeustapauksissa maastokuljetusluvat,…
Poronhoitoalueen ilvespyynnin poikkeusluvat haettavissa
Ilveksen kannanhoidollinen metsästys poronhoitoalueella alkaa lokakuun alussa. Pyyntiä varten on haettava poikkeuslupaa Suomen riistakeskukselta. Ilveksen kannanhoidolliset poikkeuslupahakemukset toivotaan…
Sähköisesti haettujen hirvilupien lunastaminen
Suomen riistakeskuksessa hirvilupahakemusten käsittely on päättynyt. Sähköisesti haettujen pyyntilupien päätöksen toimitusmuodoksi oli mahdollista valita joko sähköinen lunastus tai…
Syksyn hirviluvat alueittain
Tulevan syksyn hirviluvat myönnetään alueittain. Alueelliset tiedotteet julkaistaan tällä sivulla. Etelä-Hämeen alueellinen tiedote Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueellinen tiedote…
Karhun poikkeuslupia viime vuotta enemmän
Suomen riistakeskus on myöntänyt yhteensä 170 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen sunnuntaina 20. elokuuta alkavalle metsästyskaudelle. Lisäksi poronhoitoalueella voidaan…
Hirvieläinten pyyntilupia aikaisempaa enemmän Satakunnan toimialueelle
Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueelle on myönnetty tulevalle metsästyskaudelle pyyntilupia 2376 kpl hirvelle, 6716 kpl valkohäntäpeuralle ja 19 kpl…
Hirvenpyyntilupiin lisäystä Pohjois-Karjalassa
Suomen riistakeskus on myöntänyt Pohjois-Karjalaan 1796 hirvenpyyntilupaa tulevalle metsästyskaudelle. Myönnetyillä luvilla on mahdollista kaataa noin 2100 hirveä. Määrä…
Varsinais-Suomeen ennätysmäärä valkohäntäpeuran pyyntilupia
Suomen riistakeskuksen Varsinais-Suomen toimialueelle on myönnetty syksyn metsästyskaudelle pyyntilupia 10335 kpl valkohäntäpeuralle ja 1726 kpl hirvelle. Valkohäntäpeuralla lupamäärä…