Suomen riistakeskus on myöntänyt ilveksen kannanhoidolliset poikkeusluvat 1.12. alkavalle metsästyskaudelle. Poronhoitoalueen eteläpuoliseen Suomeen myönnettiin poikkeusluvat yhteensä 497 ilveksen pyytämiseen.
Etelä-Häme
Hirvenpyyntiluvat 2015 alueittain
Suomen riistakeskuksen aluetoimistot tekevät päätökset hirvenmetsästyksen pyyntilupien määristä. Alueelliset tiedotteet kootaan tähän alati päivittyvään artikkeliin.
Vastaa kyselyyn majavakantojen hoidosta ja hallinnasta
Suomen riistakeskuksessa valmistellaan majavakantojen hoidon ja hallinnan toimenpideohjelmaa, jossa otetaan huomioon taloudelliset, luonnon- ja riistataloudelliset ja sosiaaliset näkökohdat. Tätä varten kesäkuussa selvitetään maanomistajien, metsästäjien ja muiden sidosryhmien näkemyksiä majavakantojen hoidosta ja hallinnasta.
Metsästyskortteja lunastettiin vuonna 2014 edellisvuoden malliin
Metsästyskortin lunastaneiden naisten määrä kasvoi viime vuonna edellisvuodesta 4,55 prosenttia. Viime vuonna metsästyskortin lunasti 20 190 naista ja 286 352 miestä.
Vaikuta metsästys- ja riista-asioiden hoitoon
Riistanhoitoyhdistysten vuosikokoukset järjestetään helmikuussa. Kokouksissa valitaan riistanhoitoyhdistysten puheenjohtajat, hallitusten jäsenet erovuoroisten tilalle sekä toiminta-alueiden maanomistajajärjestöjä edustavat hallituksen jäsenet. Huom. Harjavallan ja Laitilan seudun rhy:iden vuosikokousten oikaistut alkamisajankohdat!
Metsästäjät huolehtivat hirvikannoista yli kuntarajojen
Suomi on saanut pitkällisen prosessin jälkeen uudet hirvitalousalueet. Kaikkiaan 59 hirvitalousaluetta on perustettu helpottamaan hirvikannan kehityksen ohjaamista.
Valkohäntäpeurojen kiima lähestyy – tarkkana liikenteessä
Syksy muuttaa valkohäntäpeurojen käyttäytymistä: kiima-aika lähestyy ja liikkuminen lisääntyy. Peurakolaririski on suurin hämärtyvänä marraskuun iltana. Paras keino peurakolarin välttämiseen on riittävän alhainen ajonopeus.
Hirvenpyyntiluvat 2014 alueittain
Suomen riistakeskuksen aluetoimistot tekevät päätökset hirvenmetsästyksen pyyntilupien määristä. Alueelliset tiedotteet kootaan tähän alati päivittyvään artikkeliin.
Naisten hirvijahti lokakuussa
Jo perinteeksi muodostunut Ellit Erätulilla -tapahtuma järjestetään 17.–19.10.2014 Lohjalla ja Tammelassa. Mukaan mahtuu 20 passinaista ja 20 ajonaista. Hinta sisältää kaksi jahtipäivää, kuljetukset, majoituksen, ruokailut ja vakuutukset.
Tervetuloa riistakeskukseen Erämessuilla
Suomen riistakeskus on mukana Riihimäen Erämessuilla 5.-8.6.2014. Tervetuloa tapaamaan asiantuntijoitamme ja tutustumaan Suomen riistakeskuksen monipuoliseen toimintaan. Osastomme numero on D 134.