Olen Ruotsin Norrbottenin läänissä Vidselissä konferenssihotellissa. Ympärillä on koko joukko ruotsalaisia metsästäjiä, maanomistajia, metsäammattilaisia ja lääninhallituksen viranomaisia. Heitä puhuttaa Norbottenin alueen hirvikanta ja sen hoitaminen. Kysymys kuuluu, mitä ihmettä minä, lähes täysin ruotsia taitamaton riistasuunnittelija täällä teen?
Noh, aloitetaanpa niinkin kaukaa, kuin elokuun ensimmäisestä päivästä vuonna 2000. Tuolloin oli lämmin päivä Isojoella Etelä-Pohjanmaalla ja olin yksitoistavuotiaana hikoilemassa metsästäjätutkinnon ääressä vanhassa pohjalaistalossa. Olin käynyt metsästäjätutkintoon valmentavalla kurssilla ja lukenut kovasti Metsästäjän opasta. Tästä huolimatta jännitti aika tavalla – erityisesti lakipykälien osaaminen. Viimein palautin tutkintopaperin tarkastettavaksi ja alkoi hermoja raastava odotus – onko virheitä liikaa? Pääsin kokeesta läpi rimaa hipoen. Nyt voisin pelkän vierestä seuraamisen lisäksi osallistua jahtiin ase kourassa!
Kelataanpa noin seitsemän vuotta eteenpäin. Lukio alkoi olla loppupuolella ja täytyi vakavasti pohtia, mitä isona oikein alkaisi tekemään? Metsästystä olin harrastanut kuluneet vuodet melko monipuolisesti suomenpystykorva Janskin kanssa ja metsästys oli suosikkiharrastukseni. Ei kuitenkaan käynyt mielen vieressäkään, että riistan parissa työskentely voisi olla ammatti. Selvää oli, että opintojen täytyy suuntautua johonkin luontoon liittyvään. Myös metsätyöt olivat lähellä sydäntäni, niinpä aloin metsätalousinsinöörin opinnot niinkin kaukana kotoa kuin Rovaniemellä.
Opintojen alussa huomasin, että Metsästäjäin keskusjärjestöllä on oma työehtosopimus. Tuolloin kävi mielessäni häivähdys, että riistan parissakin voi tehdä töitä. Jatkoin kuitenkin metsäisiä opintoja mielessäni metsätalous. Peruskoulussa ja lukiossa olin vaivoin räpiköinyt kieliopinnot läpi. Englannin kielen taito parani kuitenkin merkittävästi, kun lähdin vaihto-oppilaaksi ja muutenkin osallistuin kansainväliseen metsäopiskelijatoimintaan aktiivisesti. Kansainvälisissä ympyröissä sai myös perspektiiviä riista-asioihin muualta maailmasta. Opintojen lopuksi päädyin tekemään opinnäytetyön Metsähallituksen Eräpalveluille liittyen Ylä-Lapin pienriistan metsästykseen. Opinnäytetyön myötä minulle avautui ensimmäisen kerran näkymä riista-alalla työskentelevien ihmisten maailmaan. Oivalsin, että metsätalousinsinöörin tutkinnostani huolimatta haluaisin työskennellä nimenomaan riistan parissa.
Valmistumisen jälkeen riistan parissa oli rajallisesti avoimia työpaikkoja, joten päätin opiskella lisää ollakseni houkuttelevampi työnhakija. Niinpä päädyin Helsingin yliopistoon maa- ja metsätaloustieteelliseen tiedekuntaan, jossa erikoistuin riistaeläintieteeseen. Tähänastisen koulu-urani olin mennyt hieman puolivaloilla itse opintojen näkövinkkelistä. Nyt eteeni avautui koko joukko erilaisia riistan biologiaan, elinympäristöjen hoitoon, yhteiskunnallisiin vaikutuksiin ja moneen muuhun liittyviä opintoja. Olin motivoituneempi opiskelija, kuin ikinä olin voinut kuvitella olevani. Samalla koetin parhaani mukaan verkostoitua osallistumalla esimerkiksi kansallisille riistapäiville. Opintojen aikana pääsin harjoittelijaksi Suomen riistakeskukseen ja sen myötä ennen pitkää määräaikaisen pestin kautta vakituisen leivän ääreen riistakeskuksen Lapin alueen riistasuunnittelijaksi. Olin saavuttanut tavoitteeni!
Takaisin alkuun. Viimevuosien aikana Lapin riistakeskusalueella on luotu kontakteja sekä Norjan, että Ruotsin riistaviranomaisiin. Hirvet eivät ymmärrä kansalaisuuksien päälle. Teno ei estä niitä kulkemasta Norjasta Suomeen tai toisin päin, myöskään Tornionjoki ei hidasta hirvien vauhtia. Senpä vuoksi on syytä olla selvillä myös naapurimaiden hirvikantojen tilasta ja heidän pyrkimyksistään hirvikannan hoidossa. Näin ruotsia taitamaton, mutta englantia puhuva riistasuunnittelijakin voi päätyä esittelemään Suomen hirvikannan hoitojärjestelmää ruotsalaisille. Vaikka monessa asiassa Ruotsin ajatellaan olevan Suomea edellä, kokousväki oli silminnähden kiinnostunut siitä, kuinka riistatietoa Suomessa käytetään osana riistakantojen hoitoa. Mielestäni se, että hirvikannat ovat sekä metsästäjien, että muiden sidosryhmien mielestä sopivalla tasolla osoittaa rakkautta riistaan. Hirvien yhteiskunnallinen hyväksyttävyys on paremmalla tasolla, kun enemmistö kansalaisista on sitä mieltä, että hirviä ei ole liikaa tai liian vähän, vaan sopivasti. Tämän eteen teemme töitä!
Nimenomaan päästyäni työskentelemään riistahallinnossa koen olevani aitiopaikalla edistämässä sitä, että riistalla menee Suomessa mahdollisimman hyvin. Hirvikantojen hoidon lisäksi Suomen riistakeskus panostaa muun muassa riistaeläinten elinympäristöjen hoitamiseen, riistakantojen seurantaan ja metsästäjien koulutukseen. On hienoa, että saan omalta osaltani olla palasena riistahallinnossa ja edistää riista-asioita monipuolisessa toimikentässä. Kokemukseni mukaan moni muukin on hakeutunut riista-alalle nimenomaan tästä syystä – rakkaudesta riistaan.
Eerojuhani Laine
Kirjoittaja työskentelee riistasuunnittelijana Lapissa