Syksyn 2018 budjettiriihessä on myönnetty lisärahoitus läntisen Suomen susikannan seurantaan. Rahoitus on käytettävissä vuoden 2019 alusta alkaen, ja…
terokuitunen
Itäisen poronhoitoalueen karhunpyynti loppusuoralla
Suomen riistakeskus kehottaa poronhoitoalueen karhunmetsästäjiä kiintiötilanteen huomioimiseen ja saaliiksi saatujen karhujen ilmoittamiseen välittömästi kaadon jälkeen. Syksyn karhunmetsästys on…
MMM: Sudenhoitosuunnitelman päivitystyö alkoi ydinkysymysten kartoittamisella
Suomen susikannan hoitosuunnitelman päivittämiseen tähtäävä laajapohjainen hanke käynnistyi aloitusseminaarilla perjantaina 28.9.2018. Tilaisuuteen osallistui hankkeen ohjaus- ja valmisteluryhmien jäseniä…
Keski-Suomeen myönnettiin poikkeuslupa mehiläisvahinkoja aiheuttaneen karhun pyyntiin
Suomen riistakeskus on myöntänyt Keski-Suomeen vahinkoperusteisen poikkeusluvan yhden karhun pyyntiin. Poikkeusluvalla voidaan metsästää mehiläisvahinkoja aiheuttanut karhu Jyväskylän ja Jämsän…
MMM:n esitys: Suurpetojen aiheuttamista kotieläinvahingoista täysimääräinen korvaus ja porovahingoista kärsineille tasapuolinen kohtelu
Kuva: Pekka Väisänen Maa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausunnoille esityksen riistavahinkolakiin tehtävistä muutoksista. Suurpetojen aiheuttamat porovahingot eriytettäisiin jatkossa…
Evira: Afrikkalaista sikaruttoa löytyi villisioista Belgiassa
Belgian viranomaiset ovat raportoineet ensimmäisestä afrikkalaisen sikaruton (ASF) taudinpurkauksesta Belgiassa. Tauti todettiin villisioista, jotka löytyivät kuolleina Belgian eteläosasasta, paikasta,…
Lapin pelastuslaitos vetoaa metsästäjiin: Huolellisuutta tulenkäsittelyyn!
Lapin pelastuslaitos vetoaa metsästäjiin ja muihinkin metsässä liikkuviin, jotta jokainen varmistaa huolella, että omat tulet on varmasti sammuneet…
Oma riista -palvelun käyttäjämäärä ylitti 130 000!
Suomalaiset metsästäjät ovat mukana maailmanlaajuisesti ainutlaatuisessa digitaalisessa loikassa. Suomen riistakeskuksen Oma riista -palvelun käyttäjämäärä saavutti tänään 7.9. 2018…
Budjettiriihestä lisärahoitus Länsi-Suomen susikannan seurantaan – suden hoitosuunnitelma päivitetään laajassa yhteishankkeessa
Viime viikon budjettiriihessä sovittiin lisärahoituksesta läntisen Suomen susikannan seurantaan. Maa- ja metsätalousministeriö on käynnistänyt myös laajapohjaisen hankkeen suden hoitosuunnitelman…