Harvaan asuttujen alueiden (HAMA) parlamentaarinen työryhmä esittää, että kansallispuistojen, retkeilyalueiden ja monikäyttömetsien alueille rakennetun infrastruktuurin kunnossapidon korjausvelka katetaan…
mirjarantala
MMM: Susikannan hoitosuunnitelman valmisteluryhmässä käsiteltiin koiravahinkojen ehkäisemistä
Susikannan hoitosuunnitelman valmisteluryhmä keskittyi ensimmäisessä kokouksessaan susien aiheuttamiin koiravahinkoihin ja niiden ehkäisemiseen. Aihe on ajankohtainen näin hirvenmetsästyskauden kynnyksellä.…
MMM vahvisti tulevan metsästyskauden ilveskiintiön
Maa- ja metsätalousministeriö on antanut asetuksen poikkeusluvalla sallittavasta ilveksen kannanhoidollisesta metsästyksestä kaudella 1.12.2018–28.2.2019. Ilveskiintiö (205) on viime vuotta…
Alkusyksyn valkohäntäpeurasaalis selvästi aiempaa suurempi
Lounais-Suomessa runsastunutta valkohäntäpeurakantaa pyritään pienentämään tehostetulla metsästyksellä. Alkukauden aikana valkohäntäpeuroja on kaadettu ennätysmäärä. Lokakuun 9. päivään mennessä ilmoitettu…
Syksyn 2018 hirvieläinten metsästyskaudella Kaakkois-Suomessa pyyntilupien määrä viime vuoden tasolla
Suomen riistakeskus Kaakkois-Suomen alueelle on myönnetty tulevalle metsästyskaudelle 2820 hirven pyyntilupaa. Lupamäärä on edellisvuoden tasolla. Paikallista vaihtelua on…
Hirvijahti alkaa täysimittaisesti ensi lauantaina
Hirven varsinainen metsästysaika alkaa lokakuun toisena lauantaina. Lapissa sekä Kuusamossa ja Taivalkoskella alkaa tuolloin metsästyskauden toinen jakso hirvien…
MMM: Vieraslajieläinten torjuntaa esitetään tehostettavaksi
Vieraslajien torjunnassa tulisi maa- ja metsätalousministeriössä valmistellun lakiesityksen mukaan voida käyttää samoja keinoja, joilla metsästyslain mukaan saadaan pyydystää…
Allijahti kielletty sisämaassa ja merialueilla päiväkiintiö
Allin metsästys kiellettiin sisämaassa. Merialueilla allia saa metsästää ja niiden metsästäjäkohtainen päiväkiintiö on viisi lintua päivässä. Merilintuihin kuuluvat…
Majavavahinkokohteet kuntoon ennen talvea
Majavat ovat osa Suomen luonnon monimuotoisuutta, mutta voivat paikallisesti aiheuttaa merkittäviäkin vahinkoja maa- ja metsätaloudelle. Vahinkoja voidaan estää…
Koiravahinkojen ennaltaehkäisy tärkeää susialueilla
Metsästyskauden ollessa kuumimmillaan, on koiralla metsästävien hyvä pysähtyä pohtimaan mahdollisia suden ja koiran kohtaamisia. Susien aiheuttamia koiravahinkoja voidaan…