Luonnonvarakeskuksen (Luke) koordinoiman, lokakuun alussa alkavan hankkeen keskeisenä tavoitteena on parantaa suden hyväksyttävyyttä Suomessa ja lievittää suteen liittyviä…
mirjarantala
Ruokavirasto: Suomessa todettu villisiassa Aujeszkyn taudin vasta-aineita
Tohmajärvellä syyskuun alkupäivinä kaadetussa aikuisen luonnonvaraisen villisian näytteessä on todettu Aujeszkyn taudin (AD) vasta-aineita. Aujeszkyn tauti on pääasiallisesti…
Poronhoitoalueen karhunpyynti loppusuoralla
Suomen riistakeskus kehottaa poronhoitoalueen karhunmetsästäjiä kiintiötilanteen huomioimiseen ja saaliiksi saatujen karhujen ilmoittamiseen välittömästi kaadon jälkeen. Syksyn karhunmetsästys on…
Koiravahinkojen riski susialueilla kasvaa syksyllä
Etäällä omistajasta liikkuvien metsästyskoirien riski kohdata susi on suurimmillaan syksyllä. Myös susien aiheuttamia lammasvahinkoja tapahtuu eniten heinä-syyskuun aikana,…
Majavan aiheuttamat vahingot ovat vältettävissä
Majavat ovat osa Suomen luonnon monimuotoisuutta, mutta voivat paikallisesti aiheuttaa merkittäviäkin vahinkoja maa- ja metsätaloudelle. Vahinkoja voidaan estää…
Jatketaan työtä supikoirien poistamiseksi
Supikoiran tehopyyntiin kannattaa osallistua kuluvana metsästyskautena. Supikoira on Suomen luontoon kuulumaton vieraslaji ja haitallinen maassa pesiville linnuille, sammakoille…
Riistakolmiota laskettiin ennätyksellisen paljon
Metsäkanalintukantojen muutoksia seurataan riistakolmioiden kesälaskennalla. Tänä vuonna riistakolmioita laskettiin enemmän kuin kertaakaan 2000-luvulla. Laskennan tekevät vapaaehtoiset metsästäjät. Tulosten…
Metsästyksen kohdentamisella vähennetään liikenne- ja maatalousvahinkoja
Valkohäntäpeura aiheuttaa suurimman osan lounaisen Suomen riistaeläinonnettomuuksista ja maatalousvahingoista. Vahinkojen määrään voidaan vaikuttaa kohdennetulla metsästyksellä. Metsästys vilkasliikenteisten teiden…
FINE: Koirien aiheuttamien vahinkojen korvaaminen
Koirat saattavat aiheuttaa vahinkoa monin eri tavoin. Koira saattaa purra ihmistä tai juosta vapaana ollessaan auton alle, törmätä…
Metsäkanalintujen metsästys alkaa – metson ja teeren talvimetsästys osaan maata
Metsäkanalintujen metsästys alkaa tiistaina. Lintukantojen pitkäaikainen kehitys on ollut riekkoa lukuun ottamatta vakaata tai kasvavaa, ja kannat jatkoivat…