Siirry sisältöön

Allijahti kielletty sisämaassa ja merialueilla päiväkiintiö

Allin metsästys kiellettiin sisämaassa. Merialueilla allia saa metsästää ja niiden metsästäjäkohtainen päiväkiintiö on viisi lintua päivässä. Merilintuihin kuuluvat allit pesivät arktisella alueella ja saapuvat Suomen vesille yleensä lokakuussa.

Maa- ja metsätalousministeriö rauhoitti allin metsästyksen kolmeksi vuodeksi sisämaassa. Merialueilla allin metsästystä on lisäksi rajoitettu metsästäjäkohtaisella saaliskiintiöllä. Yhden metsästäjän saalis on rajoitettu viiteen alliin päivässä.

Metsästäjäkohtaista saaliskiintiötä käytetään nyt metsästyksen rajoittamiseen ensimmäistä kertaa.  Tavoitteena on vähentää merkittävästi saalista, mutta säilyttää saaristossa rajoitettu mahdollisuus allin metsästykseen. Metsästyksen turvaamisella halutaan säilyttää metsästäjien motivaatio merilinnustoa hyödyttävään riistanhoitoon.

Allikanta taantunut

Alli on Itämeren runsaslukuisin merisorsa, joka on nykytiedon valossa taantunut voimakkaasti. Alli on kansainvälisesti luokiteltu vaarantuneeksi. Metsästysverotus on alle prosentin talvikannasta eikä se ole päätekijä taantuman taustalla.

Suomen riistakeskus ja maa- ja metsätalousministeriö ovat mukana toteuttamassa allikannan kansainvälistä hoitosuunnitelmaa, jotta taantuman perussyihin voidaan puuttua ja varmistaa lajin kestävä metsästys tulevaisuudessa.

Allin metsästys alkoi 1.9. Pääosa allisaaliista saadaan kuitenkin loka-marraskuussa, kun linnut saapuvat Suomen vesille.

Opettele tekemään saalisilmoitus

Vesilintusaaliista on jo nyt hyvä opetella tekemään saalisilmoitus Oma riista -palvelussa. Saalisilmoitus tulee pakollisesti tiettyjen lajien osalta vuonna 2020. Kertyvää saalistietoa käytetään päätöksenteon tukena turvaamassa vesilintujen metsästyksen kestävyyttä.

Metsästäjien tulee muistaa, että ainoastaan varmasti tunnistettuja vesilintuja saa metsästää ja muut metsästäjät, luonto ja asutus tulee aina ottaa huomioon. Vesilintujen lajintunnistusmateriaalia ja vesilinnustajan eettiset ohjeet ovat saatavissa osoitteessa www.riistainfo.fi