Siirry sisältöön

Vastaa kyselyyn majavakantojen hoidosta ja hallinnasta

Suomen riistakeskuksessa valmistellaan majavakantojen hoidon ja hallinnan toimenpideohjelmaa, jossa otetaan huomioon taloudelliset, luonnon- ja riistataloudelliset ja sosiaaliset näkökohdat. Tätä varten kesäkuussa selvitetään maanomistajien, metsästäjien ja muiden sidosryhmien näkemyksiä majavakantojen hoidosta ja hallinnasta.

KHO: luontojärjestöllä ei ollut valitusoikeutta susilupapäätökseen

Korkein hallinto-oikeus on 28.5.2015 tekemällä päätöksellään hylännyt luontojärjestön valituksen Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus päätti 26.1.2015 jättää tutkimatta yhdistyksen valituksen Suomen riistakeskuksen susilupapäätöksestä ja hylätä hakemuksen poikkeusluvan täytäntöönpanon kieltämisestä.

Ethän houkuttele karhua pihaasi?

Karhuja havaitaan erityisen paljon keväällä ja alkukesällä, jolloin luonnossa on niukasti ravintoa tarjolla ja otsot joutuvat liikkumaan paljon jopa valoisaan aikaan. Karhuja ei tule tieten tahtoen ruokkia tai houkutella asutuksen lähelle edes ruoan hajuilla.