Siirry sisältöön

Riistanisäkkäiden lumijälkilaskennat ovat alkaneet

Luonnonvarakeskuksen ja Suomen riistakeskuksen yhteistiedote

Riistanisäkkäiden lumijälkiä lasketaan riistakolmioilla Etelä- ja Keski-Suomessa 15.1.–28.2.2025. Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa laskenta-aika on 15.1.–15.3. Peltokolmioiden lasketa on alkanut jo 1.1. ja jatkuu 28.2. saakka.

Vuosittain toteutettavat laskennat tuottavat kansainvälisesti ainutlaatuista tietoa laskettavien riistalajien runsauden ja levinneisyyden muutoksista eri puolilta Suomea. Kolmioita laskevat vapaaehtoiset metsästäjät ja luontoharrastajat.

”Vuosi sitten toteutettujen laskentojen perusteella esimerkiksi oravien ja metsäjänisten määrä on kasvanut aikajaksolla 2024–2025 monin paikoin maan etelä- ja keskiosissa, kun taas pohjoisessa vähentynyt. Nyt on mielenkiintoista nähdä, jatkuuko kasvu”, toteaa erikoistutkija Andreas Lindén Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Riistakolmioita on laskettu vuodesta 1989 alkaen. Usealle riistanisäkäslajille, kuten jäniksille, oraville, ketuille ja näätäeläimille, lumijälkilaskenta on ainoa valtakunnallinen vuosittainen kannanseuranta. Aineistoja käytetään paljon myös tutkimuksessa.

”Riistahallinnon näkökulmasta laskennat ovat keskeinen tapa varmistaa, että eläinkantoja hoidetaan kestävästi ja luonnon monimuotoisuutta voidaan seurata luotettavasti”, kertoo riistapäällikkö Olli Kursula Suomen riistakeskuksesta.

Riistakolmiot ovat pysyviä laskentareittejä metsämaisemassa. Talvilaskennassa lasketaan riistan jäljet, jotka risteävät laskentalinjojen kanssa. Talvinen peltokolmiolaskenta on kehitetty maatalousympäristön, metsän ja asutuksen muodostaman pienipiirteisen etelä- ja länsisuomalaisen maiseman riistakantojen seurantaan.

Tietojen palautus sähköisen järjestelmän kautta

Jälkilaskennan onnistuminen edellyttää tuoretta lumikerrosta ja yhtenäisen lumipeitteen, jotta pienienkin nisäkkäiden jäljet havaitaan. Lumen puute tai liian kova rakenne, mutta myös liian syvä lumipeite voivat estää laskennan toteuttamisen. Siksi laskenta kannattaa tehdä heti säiden suosiessa.

Lumijälkien laskennan tulokset palautetaan uudistetun oma.riistakolmiot.fi-palvelun kautta. Sieltä löytyy myös ohjeita ja opastusta sekä oma kolmiokohtainen raportti.

Luonnonvaratieto-sivuilta löytyy laskentatulokset koko laskentahistorian ajalta sekä perustietoa laskettavista lajeista ja lumijälkien tunnistamisesta.

Riistakolmiot Luken verkkosivuilla (luke.fi)

Laskentatulosten palautus (oma.riistakolmiot.fi)

Kuvituskuva