Nyt on bloggaajan pää tainnut olla liian pitkään kosteikolla. Miten niin syödään kosteikot kuntoon?
No, homman juju piillee siinä tosiseikassa että matalat rehevät kosteikot ovat yksi maailman tuottavimmista ja monimuotoisimmista elinympäristöistä. Vuotuinen biomassan tuotanto on huipussaan, kun paikalla on sopivassa suhteessa ravinteita, matalaa vettä ja runsaasti valoa ja lämpöä.
Kosteikoilla kasvillisuus kukoistaa, vesilintuja vilistää ja kaloja polskii. Uusiutuvia luonnonvaroja ja resursseja rannat, kortteikot ja matalat järvet täynnä.
Mahtavista luonnonvaroistaan huolimatta kosteikot ovat usein aliarvostettuja ja kärsivät perinteisen maankäytön loppumisesta ja hoidon puutteesta. Kosteikkojen tarjoamista herkuista ensimmäisenä tulee mieleen tietysti vesilinnut ja sorsapaisti. Monella sorsakannalla menee kuitenkin huonosti, mikä ei tiedä hyvää sorsapaistien tulevaisuudelle. Syyt piilevät elinympäristöjen laadun heikkenemisessä ja kasvaneessa petopaineessa.
Asioille voidaan kuitenkin tehdä jotain. Ehkäpä ne kosteikkojen tarjoamat hyödyt ja herkut ovat sopiva vetovoima, jolla kunnostus ja hoito saadaan uudelle tasolle ja eteläisen Suomen rehevien kosteikkojen taantuvat sorsakannat taas kukoistukseen?
Luonnonlaidunlihaa lautaselle
Isoimpia muutoksia kosteikoilla on rantalaidunnuksen loppuminen. Kun karja ei enää kasvustoa hyödynnä, valtaa ruoko, osmankäämi ja paju entiset lintuniityt. Vaatelias avoimen maiseman lajisto, kuten jouhisorsa ja lapasorsa, kärsivät ja ruovikkolajit sekä supikoira hyötyvät. Perinteinen maisemakin pusikoituu ja sananmukaisesti paikat kasvavat umpeen.
Rantalaidunnuksen palauttaminen on kosteikon hoidon perustoimenpide ja sopii kaikille kohteille. Erityisesti laajoilla merenrantaniityillä laidunnus on rautaa, mutta pienilläkin kohteilla tulokset on hienoja – pienipiirteistä matalaa vesiötökkää kuhisevaa plutaikkoa. Ruovikot vaativat usein mekaanisen murskauksen ja niiton, jotta saadaan laidunnus käyntiin. Onneksi ruokomassalle alkaa löytyä hyötykäyttöä ja sitä myötä kannustetta toimintaan.
Mistä sitten saadaan tarvittava imu kosteikkojen ranta-alueiden laadukkaaseen hoitoon? Tässäkin pätee kysynnän ja tarjonnan laki. Jos luonnonlaidunlihaa rannoilta laitettaisiin reilusti lautaselle, kannattaisi sitä myös karjankasvattajien tuottaa. Perinteisen maankäytön palauttaminen modernein keinoin on koko yhteiskunnan asia. Tällä kertaa kokonaisuus voi olla miellyttävä laittaa kuntoon, sillä vastaus on lautasella herkullisesti tuoksuva hiilineutraali lähiliha, joka on ennen kaikkea ylläpitänyt luonnon monimuotoisuutta ja maalaismaisemaa.
Särkipihviä pöytään
Monella kosteikolla merkittäväksi ongelmaksi on muodostunut särkivaltainen kalakanta. Särjet ja lahnat samentavat veden ja syövät eläinplaktonin, jolloin sisäinen kuormitus ja leväkukinnat pääsevät valloilleen. Sameassa vedessä eivät uposkasvit ja niiden seassa viihtyvät ötökät menesty. Kun sorsille ei ole sapuskaa, niin miksi ne kalojen valtaamalla kosteikolla viihtyisivät?
Särkikalojen tehopyynti on oiva lääke kosteikkojen hoitoon, mutta kalamassat ovat monessa paikassa ongelma. Pienpetopyyntiin ja turkiseläinten rehuksi kalaa saa menemään. Hyönteissyöntiä markkinoidaan tulevaisuuden proteiininlähteenä. Ei mitään hyönteisten syömistä vastaan, mutta meillä on kosteikot ja järvet täynnä huippuluokan valkuaisraaka-ainetta maittaviin kalapulliin ja pihveihin. Kun saadaan kalabiomassalle kunnon kysyntä, kannattaa lintuvesien ravintoverkkokunnostuskin paremmin. Kun kalakanta on kunnossa niin vesilinnut viihtyvät.
Osmankäämit kuriin kitkemällä
Järviruoko ja osmankäämi, nuo kosteikkojen vikkelät valtaajat. Molemmat ovat luontaisia kasveja ja tarjoavat hyvää suojaa vesilinnuille. Tiheänä umpikasvustona ne kuitenkin umpeuttavat kosteikon nopeasti, minkä jälkeen vesilinnut viihtyvät huonosti. Osmankäämi on pioneerikasvi, joka löytää hetkensä tiensä matalille lietepinnoille, uusille kosteikoille ja kunnostetuille rannoille. Osmankäämin kasvuvauhti on valtava, ja hyvin alkuun päässyt kasvusto voi peittää hehtaareja matalaa kosteikkoa muutamassa vuodessa.
Osmankäämille ei kannata antaa etumatkaa. Niillä rannoilla, jotka haluaa pitää osmankäämivapaana, kitkentä kannattaa aloittaa nyt. Kun ensimmäiset vetää ylös juurineen joka vuosi, eivät työmäärä ja kustannukset kasva kohtuuttomaksi. Kosteikon kasvillisuuden hoitoa voi verrata auton huoltoon. On halvempaa ja järkevämpää tehdä uuteen autoon perushuollot kunnolla ja sen jälkeen vaihtaa vuosittain öljyt. Jos huollot jättää tekemättä ja öljyt vaihtamatta, on aika pian edessä moottoriremontti tai auton vaihto.
Sorsapaistia kosteikkoparsalla
Metsästäjille ja heidän perheilleen sorsapaisti on usein mieluisin kosteikkoherkku, vaikkei laidunlihaakaan ylenkatsota. Elinvoimaiset sorsakannat ja niiden perustana oleva onnistunut poikastuotto riippuvat kosteikkojen hyvästä hoidosta sekä vaikuttavasta pienpetopyynnistä.
Lukuiset ovat ne kosteikot, joita hoidetaan riistan vuoksi. Muut hyödyt tulevat usein kaupan päälle. Mikäs sen paremmalta maistuu, kuin pannulla paistettu sorsa kosteikkoparsalla.
Mikä ihmeen kosteikkoparsa? Se on leikkimielinen lempinimi erään varsin tärkkelyspitoisen kasvin juuren kärkikasvulle. Kosteikon hoidon yhteydessä esiin nousevat puhtaanvalkoiset rapeat parikymmensenttiset juurenkärjet vetävät vertoja kaupan parsatangoille mennen tullen.
Osmankäämin kitkentä on saanut uuden merkityksen.
Puolen tunnin rupeamasta saa talteen makupaloja parin hengen aterialle. Työtä joutuu herkun eteen tekemään, mutta samalla hoitaa poikue-elinympäristöä ja sorsakantoja.
Sinisorsan täkkä, siivet, koivet, sydän ja kivipiira. Kosteikkoparsaa – osmankäämin juurenkärkiä. Lisäksi tarvitaan vielä suolaa, pippuria, voita ja valurautapannu sekä hyvää juomaa. Vesi kielellä. Nälkäinen riistanhoitaja aikoo syödä kosteikkoa kuntoon.
Kuvat ja teksti: Mikko Alhainen.