Siirry sisältöön

Aikainen kevät herättää karhut – näin suojaat mehiläistarhasi vahingoilta

Karhut heräilevät talviuniltaan, ja nälkäiset yksilöt voivat aiheuttaa vahinkoja mehiläistarhoille. Tehokkain suojakeino on sähköaita, jonka toimivuus on tärkeää varmistaa kevään kynnyksellä. Mehiläistarhaajat voivat tilata aitatarvikkeet maksutta.

Lauhan talven myötä kevät on edennyt nopeasti, ja karhut alkavat nousta pesistään. Talvi on kuluttanut niiden rasvavarastot, ja alkukeväästä ravintoa on luonnossa niukasti. Osa karhuista saattaa etsiä makeaa syötävää mehiläistarhoilta.

Huolla sähköaidat ennen karhujen heräämistä

– Nälkäiset karhut voivat hakea ravintoa mehiläispesistä. Sähköaidan huolto ja toimivuuden varmistaminen on tärkeää jo ennen karhujen heräämistä, muistuttaa riistasuunnittelija Teemu Lamberg.

Suomen riistakeskus ja Suomen Mehiläishoitajain Liitto ovat kehittäneet mehiläistarhojen suojausmenetelmiä, ja kevyt sähköaita on todettu tehokkaaksi ja kustannustehokkaaksi ratkaisuksi. Kun karhu saa sähköiskun, se oppii välttelemään aitaa ja jättää pesät rauhaan. Virraton tai huonokuntoinen aita ei kuitenkaan estä karhua pääsemästä tarhalle.

– Kaikki karhut eivät ole kiinnostuneita mehiläispesistä, mutta tietyt yksilöt oppivat hyödyntämään pesiä ravinnonlähteenä. Jos alueella on ollut mehiläisvahinkoja aiempina vuosina, on riski niiden toistumisesta tänäkin vuonna suuri, Lamberg kertoo.

Maksuttomia aitatarvikkeita mehiläistarhaajille

Mehiläistarhaajat voivat suojata tarhansa maksutta saatavilla olevilla sähköaitatarvikkeilla. Tarhaajat voivat tilata tarvikkeet suoraan Farmcomp Oy:stä – ainoastaan virtalähde ja puiset kulmatolpat tulee hankkia itse.

Sähköaidalla ympäröidyt mehiläispesät. Etualalla sähköstä varoittava kyltti.
Kuva Tero Salmela

Vahingon sattuessa – näin haet korvauksia

Karhut aiheuttavat vuosittain merkittäviä vahinkoja mehiläistarhoille. Vuonna 2024 vahinkoja korvattiin noin 167 000 eurolla. Karhuvahinkojen määrä kasvaa erityisesti alueilla, joilla tarhoja on runsaasti. Suomessa toimii noin 3 000 mehiläistarhaajaa.

Jos karhu vahingoittaa mehiläispesiä, asiasta tulee ilmoittaa viipymättä kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Korvaushakemuksen voi jättää sähköisesti Ruokaviraston Vipu-palvelussa.

Kalenterivuoden aikana yhteensä yli 170 euron suuruiset vahingot korvataan täysimääräisesti.

Mehiläisvahingoista maksetut korvaukset vuosina 2020–2024.

Mehiläisvahingoista maksetut korvaukset vuosina 2020–2024.

Lisätiedot:

Teemu Lamberg, riistasuunnittelija, Suomen riistakeskus, p. 029 431 2212

Maritta Martikkala, mehiläishoidon neuvoja, Suomen Mehiläishoitajain Liitto, p.050 303 0890