Riistametsänhoitaja tutustumassa riistantutkimukseen ja elinympäristöjen kunnostamiseen

Touko-kesäkuun vaihteessa järjestettiin Rovaniemellä riistantutkimuskongressi, johon riistametsänhoitajakin päätti osallistua. Kongressi kesti neljä päivää ja ohjelmaa oli luennoista maastoretkeen. Luentoja oli laidasta laitaan, käsiteltäviä aiheita olivat mm. hanhet, kanalinnut, villisiat, hirvet ja genetiikka. Eniten tutkimusta oli esillä kuitenkin suurpedoista ja kongressin viimeisenä päivänä keskityttiinkin pelkästään suurpetoihin ja etenkin susiin, joista oli paneelikeskustelu. Keskustelussa esille nousi suurpetopolitiikan ja kannanhoidon ennustettavuuden tärkeys, mikäli suurpetopolitiikka ei ole johdonmukaista, sen uskottavuus kärsii. Myös pohjoismaisen yhteistyön lisäämistä suurpetojen tutkimuksen ja kannanhoidon suhteen pidettiin tärkeänä.

Riistametsänhoitajan sydäntä lähinnä oli päivä jolloin tutustuttiin riistaelinympäristöjen ennallistamiseen ja hoitamiseen. Päivän aikana käytiin tutustumassa neljään eri kohteeseen:

Ensimmäinen kohde oli Metsähallituksen uusi riistanhoidollinen harvennushakkuu, josta blogissa olikin juttua muutama viikko takaperin. Riistanhoidollisen harvennushakkuun pääideana on, että tavallisen harvennushakkuun lisäksi alueelle jätetään säästöpuuryhmiä, joiden ympärille tehdään 10-15 metriä leveä avohakkuuvyöhyke. Tällöin säästöpuuryhmä ja sen ympärille kehittyvä taimikko tuovat eläimistölle runsaasti suojapaikkoja, sekä säästävät riistalle tärkeää mustikan varvikkoa.

Tässä tutustutaan riistahoidolliseen ensiharvennuskohteeseen, tuttavallisemmin donitsiin. Yleisö seisoo donitsissa ja säästöpuuryhmä jää vasemmalle laidalle. Kohdetta esitteli Metsähallitukselta Lauri Karvonen.

Tässä tutustutaan riistahoidolliseen ensiharvennuskohteeseen, tuttavallisemmin donitsiin. Yleisö seisoo donitsissa ja säästöpuuryhmä jää vasemmalle laidalle. Kohdetta esitteli Metsähallitukselta Lauri Karvonen.

 

Toinen kohde oli ennallistettu riekkosuo (sanoin ennallistettu, vaikka todellisuudessahan ennallistuminen saattaa kestää vuosikymmeniä). Metsähallitus tekee riekkosoiden ennallistamista tavallisen metsätalouden ohessa. Mikäli suunnittelija tulee puustoltaan vähätuottoiselle suolle, muun metsäsuunnittelun ohessa hän tekee suunnitelman suon ennallistamiseksi. Kun alueen lähiympäristöön tullaan tekemään töitä kaivurilla, maanmuokkausta tms. voidaan samalla kertaa kustannustehokkaasti hoitaa myös tällainen riekkosuon kunnostaminen. Tätä työtä rahoitetaan valtion mailla metsästäviltä saatavilla luparahoilla, Eräpalvelut käyttävät noin 150 000 € vuodessa riekkosoiden ennallistamiseen. Alue jolla vierailimme, oli 70 hehtaarin kokoinen, ja ojia oli yhteensä 12 kilometriä. Näiden soiden ennallistaminen on erityisen tärkeää riekolle, mutta osittain myös metsähanhelle, sekä metsäpeuralle. Suomessa on alun perin ollut luonnontilaisia soita noin 10 miljoonaa hehtaaria, nykyään ojittamatonta suota on jäljellä enään noin 4 miljoonaa hehtaaria. Arvioista riippuen, puuntuotantoon soveltumattomia soita on ojitettu ainakin 450 000 hehtaaria, työmaata siis riittää. Tähän mennessä kunnostuksia soilla ylipäätään on tehty 90-luvun puolivälistä noin 20 000 hehtaarin alueella, valtion talousmetsien alueilla riekkosoita on ennallistettu 3500 hehtaaria.

Kolmantena kohteena oli Metsähallituksen metsojen soidinalueen käsittely metsätaloudessa. Metsojen soidinpaikkojen ja -alueiden hakkuissa pidetään huolta puuston riittävästä metsäisyydestä ja toisaalta riittävän aukkoisista alueista.  Esimerkiksi soidinpaikkaa uudistetaan varovaisin hakkuin, jolloin uudistusalan maksimikoko on 1 hehtaari ja keskileveys enintään 50 metriä. Uudistusalojen väliin tulisi jäädä vähintään 100 metriä leveä metsolle sovelias alue. Tämän tapaisia kriteerejä ohjeista löytyy vino pino, niihin voitte tutustua Metsähallituksen metsätalouden ympäristöoppaasta.

Neljäs paikka oli Kemijoen varrella sijaitseva Pruntelin kosteikko. Pruntelin alueella oli aikoinaan ollut peltoja, mutta petäjäisen patoamisen jälkeen vesi oli noussut pelloille ja tästä johtuen alue oli soistunut. Alue päätettiin kuitenkin kunnostaa kosteikoksi, jotta alueelle muodostuisi monimuotoisempi lajisto. Pruntelin alueella kunnostusta ei pystytty hoitamaan patoamalla, koska alue on yhteydessä Kemijokeen, jonka korkeus vaihtelee paljon säätelystä johtuen. Sen sijaan alueelle kaivettiin eräänlainen verkosto, josta muodostui vaihteleva mosaiikki avovettä, saaria ja kasvillisuutta. Paikalliset metsästäjät pyytävät alueella pienpetoja aktiivisesti, mistä vastikkeena he saavat syksyisin pyytää sorsia.

_DSC0082

Juha Siekkinen Kosteikkomaailmasta esitteli kotiseutukosteikko Life+ hankkeessa tehtyä Pruntelin kosteikkoa. (Yleisöä oli kyllä enemmän mutta he jäivät kuvan oikealle puolelle)

 

Kaikki kohteet joihin tutustuimme olivat melko laaja-alaisia. Yksityismaanomistajalla harvoin on mahdollisuutta operoida esimerkiksi koko metson soidinalueella joka saattaa olla 300 hehtaaria. Esimerkiksi valtiolla,yhteismetsillä, kunnilla,seurakunnilla ja muilla suurilla maanomistajilla on tähän hyvä mahdollisuus. Kuitenkin yksityisetkin maanomistajat voivat tehdä tällaista työtä, kunhan toimivat riittävän suurella joukolla ja yhteistä halua löytyy. Kosteikkojen tekemiseen on mahdollista saada rahoitusta, soita voi ennallistaa esimerkiksi kunnostusojitusten yhteydessä ja ainakin osan kaivinkoneen kustannuksista pystyy kattamaan vähätuottoisen puuston myynnillä. Toivottavasti tällaiseen toimintaan löytyisi myös ulkopuolista rahoitusta tulevaisuudessa.

Täältä voi lukea luken kuulumiset samasta kongressista.