Puukauppaa riistametsässä

Syksy on puukaupan aikaa. Parhaillaan puukaupan tekijät eli ostomiehet ja –naiset solmivat kauppoja tulevalle vuodelle.

Kaupanhieronnassa ei kannata unohtaa riistaa. Riistaa arvostava metsänomistaja voi reilusti kysyä ostajalta, miten riistan elinolosuhteet huomioidaan leimikon suunnittelussa ja toimenpiteiden toteuttamisessa. Ammattitaitoinen metsäasiantuntija osaa kyllä suunnitella leimikon omistajan toiveiden mukaisesti.

Riistan huomioon ottaminen on hyvä kirjata sopimukseen. Suullisen sopimuksen varaan asiaa ei kannata jättää, sillä hakkuut toteutetaan usein pitkällä viiveellä ja suullisesti sovitut yksityiskohdat saattavat unohtua. Paperille pistettynä riistan suosiminen tulee varmemmin myös hakkuun toteuttajan eli konekuskin tietoon.

Sopimukseen kirjattavaa:

  • Hakkuun jälkeen jäävän puuston tiheys
  • Harvennustapa: ylä-, ala- tai laatuharvennus
  • Jäävän puuston puulajikoostumus
  • Ennakkoraivauksen tarve
  • Riistatiheikköjen määrä ja pinta-ala
  • Säästöpuiden määrä, sijainti ja pinta-ala
  • Alikasvoksen säästäminen

pino

Toimenpiteiden suunnittelussa voi käyttää apuna Suomen riistakeskuksen Riistametsänhoidon työohjeita. Ohjeet voi toimittaa puunostajan kautta työn toteuttajalle.