Siirry sisältöön

Metsän antimia

Riistametsänhoitajan kesäloma on ohi. Toimiston työt unohtuvat tietenkin parhaiten metsässä.

Riistametsänhoitaja yritti ajoittaa lomansa mustikka-aikaan, mutta luonto meinasi tehdä marjastajalle kepposen olemalla tavanomaista aiemmassa. Onneksi Riistametsänhoitaja ehti metsään marjojen ollessa parhaimmillaan.

Blogissa on aiemmin kerrottu mustikan terveellisyydestä, tärkeydestä metsäkanalinnuille ja siitä miten mustikkaa voi metsänhoidossa suosia. Marja on superfoodia ihmisille, metsän eläimille ja linnuille.

mustikka_saapas

Mukavasti olivat mättäät muuttuneet siniseksi Riistametsänhoitajan marjapaikoilla ja talveksi tuli kerättyä kiitettävä määrä puuron päälle laitettavaa.

Marjastus on siitä mukavaa hommaa, että siinä ehtii miettiä monenlaista. Metsäkanalintujen ravintotilanteen lisäksi Riistametsänhoitajaa ilahdutti oivallus siitä, että riistametsänhoidon ohjeet tukevat muutakin metsässä virkistäytymistä kuin metsästystä.

Riistametsänhoidossa suositaan sekametsiä ja peitteisyyttä. Näissä metsissä on mukava paitsi marjastaa ja retkeillä sieltä löytyvät myös Riistametsänhoitajan salaiset kanttarelliapajat.

kanttarelli2

Millaisista metsistä lukijat poimivat marjat ja sienet? Löytyykö niitä peitteisistä sekametsistä ja soiden laidoilta? Lähteekö marjapaikoilta myös lintuja?

vatutVaikka riistametsänhoidossa suositaan peitteisyyttä, on aukoissa puolensa. Niillä kukoistaa vadelma, joka maistuu Riistametsänhoitajalle lähes yhtä hyvin kuin mustikka.