Suurpetopolitiikka eli karhun, suden, ilveksen ja ahman kannanhoito on viime aikoina puhuttanut runsaasti joka puolella Suomea. Suomen riistakeskuksen johtaja Reijo Orava tuo keskusteluun myös suurpedoista aiheutuvat kustannukset, jotka yhteiskunnan olisi pystyttävä kattamaan valtiontalouden kustannusleikkauksista huolimatta. Kirjoitus on aiemmin tällä viikolla julkaistu Riistan vuoksi -lehden pääkirjoituksena.
Laaja yhteisymmärrys nyt tarpeen
Suurpetokantojemme kasvun aiheuttamat kustannuspaineet ovat jääneet petokeskustelussa vähälle huomiolle.
Suurpetovahinkojen korvausmäärät lähestyvät uhkaavasti 10 miljoonan euron rajaa. Erityisesti ahmavahingoista porotalouden harjoittajille maksetut korvaukset ovat kasvaneet viime vuosina räjähdysmäisesti. Vahingon kärsijöille maksettavat korvaukset viipyvät, joskin ne on toistaiseksi pystytty kattamaan valtion lisäbudjeteilla.
Suurpetokantojen seuranta, kannanarvioinnit ja välttämätön tutkimus sekä niiden laatu kärsivät jo nyt resurssipulasta. Riistantutkimus on fuusioitumassa suurempaan tutkimuslaitoskokonaisuuteen, Luonnonvarakeskukseen. Säilyvätkö resurssit edes nykytasolla?
Yhä kasvava osa Suomen riistakeskuksen työstä ja kustannuksista kuluu suurpetopolitiikan ja poikkeuslupahallinnon hoitoon. Riistahallinnon maksumiehet ovat ilmaisseet tästä tyytymättömyytensä. Suurpedot ovat laajempi yhteiskunnallinen kysymys. Metsästäjien kysymys kuuluukin: Voiko heidän maksamansa riistanhoitomaksu olla ainoa hallinnon kulujen kattaja?
Susikannan hoitosuunnitelmaa uusitaan. Päättyneen suurpetopolitiikan evaluointityön perusteella on selvää, että uudessa hoitosuunnitelmassa susikannan hoidon on perustuttava susialueiden asukkaiden hyväksyntään ja myötävaikutukseen. Vahingot on korvattava ja haitat kompensoitava. Tarvitaan parempaa viestintää, riistahallinnon ja tutkimuksen tiiviimpää läsnäoloa susireviireillä. Susien suojelusta on oltava myös konkreettista hyötyä. Susille olisi luotava positiivista arvoa kannustein esimerkiksi luonnonarvokaupan periaatteilla. Saavuttavatko nämä asiatuntijatyössä esiin nostetut ajatukset hyväksyntää yhteiskunnassa ja sen päätöksentekijöissä? Ja mistä saadaan rahoitus kaikelle julkishallinnon leikkauspaineissa?
Suomalainen suurpetopolitiikka on tähdännyt tähän asti lähes yksinomaan suojelutavoitteiden saavuttamiseen. Suurpetokantojen on toivottu runsastuvan ja levittäytyvän uusille alueille ja kansalaisilta on toivottu tähän hyväksyntää ja ymmärrystä. Sosiaalisen kestävyyden aliarvioinnin lisäksi hoitosuunnitelmista on puuttunut riittävä suurpetopolitiikan taloudellisten vaikutusten arviointi.
Suomen suurpetopolitiikassa on saavutettu piste, jossa kantojen jatkuva kasvattaminen ei voi enää olla ainoa tavoite. Kasvavat kannat aiheuttavat lisääntyviä sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia, joiden hoitamiseksi tarvitaan nyt laaja yhteiskunnallinen yhteisymmärrys. Petokantoja on hoidon kestävyyden turvaamiseksi voitava säädellä riittävällä kannanhoidollisella metsästyksellä.
Petokantojen hoitosuunnitelmien taakse tarvitaan nyt koko yhteiskunta. Kantojen hoidon tavoitteet ja taso on sovittava parlamentaarisesti ja sen jälkeen varattava niiden toteuttamiseen riittävät resurssit. Nykymenon jatkuessa on suuri vaara, että Suomi epäonnistuu kansainvälisten petovastuidensa hoidossa.