Siirry sisältöön

Ennen kuin on liian myöhäistä…

Metsästysseurojen aktiivijäsenet ikääntyvät, mutta uudella sukupolvella ei välttämättä ole perinteiden jatkamisen vaatimaa osaamista ja intohimoa – joskus uupuu myös rohkeus ja mahdollisuus ottaa viestikapula vastaan. Metsästysbloggaaja Toni Reimanin mielestä on jokaisen jäsenen vastuulla, että seuratoiminta säilyy elävänä. 

Kokemusten perässä on mukava kulkea metsällä ‒ nuortenkin

Monissa maamme metsästysseuroissa on havaittu viime vuosina ikävä ilmiö, ukkoutuminen. Uudistuminen lähes pysähtyy, jos kaikki asiat tehdään niin kuin ne on aina ennenkin tehty ja samat ihmiset päättävät asioista vuodesta toiseen. Mikäli tilanteesta jotain positiivista haetaan, olisi se todennäköisesti se, että johtoportaalla on kokemusta ja asiantuntemusta metsästyksellisten ja seuratoiminnallisten asioiden hoitamiseen.

Jatkuvuuden kannalta tilanne on kuitenkin erityisen paha. Jos koko metsästysseuran johtoporras alkaa olla jo reippaasti seitsemänkymmenen ylittäneitä, ei ole enää kovinkaan pitkän ajan kysymys, kun alkaa olla jo pakkokin vaihtaa sukupolvea. Kuka silloin ottaa asiat haltuunsa? Nuorissa on jo kliseenkin mukaan tulevaisuus.

Metsästäjärekisterin uusimpien tilastojen mukaan nuorimmat metsästäjät ovat alle 10-vuotiaita ja vanhimmat yli 90-vuotiaita. Naismetsästäjiä on eniten 45–49-vuotiaissa ja miesmetsästäjiä 55–59-vuotiaissa.
Metsästäjärekisterin uusimpien tilastojen mukaan nuorimmat metsästäjät ovat alle 10-vuotiaita ja vanhimmat yli 90-vuotiaita. Naismetsästäjiä on eniten 45–49-vuotiaissa ja miesmetsästäjiä 55–59-vuotiaissa. (Klikkaa suuremmaksi)

Tämän kaltaisessa tilanteessa täytyy tunnistaa ongelma ja puuttua siihen. Tässä pitää jokaisen jäsenen muistaa, että seurat ovat demokraattisia yhdistyksiä. Jokaisella seuraan kuuluvalla on äänioikeus, ja sitä pitää muutoksen aikaansaamiseksi käyttää. Matkassa on tämän jälkeen enää yksi mutka: jotta siihen omaan seuraan saataisiin nuorempia vaikuttajia, pitää saada oman äänen lisäksi taakseen muutama muukin ääni.

Pitää nostaa asioita esille ja vakuuttaa omat metsästyskaverit oman mielipiteen taakse. Nuotion äärellä tai saunan lauteilla asiasta jutteleminen on luontevaa ja siten aiheesta voidaan keskustella pidempään ja tarkemmin. Metsästystoverit voi myös valjastaa puhumaan omille tutuilleen ja sitä kautta muuttamaan asenteita mahdollisimman isossa porukassa seuran sisällä.

Parasta mahdollista nuorten innostamista on päästää heidätkin kokemaan niitä hienoja elämyksiä, joita itse metsälle lähdemme säännöllisesti hakemaan. Elämysten ei tarvitse olla aina saaliita. On mukavaa katsella nuoren silmissä kiiluvaa innostusta, kun hän edes näkee riistaeläimen metsällä, saati sitten kun pääsee laukaisemaan sitä kohti. Monesti riittää vaikka jänismetsällä hirvisonnin näkeminen tai koiran innokkaan ajohaukun kuuleminen aivan läheltä.

Nuorten kautta saattaa itsekin löytää kipinän uudelleen

Olen ollut pitkään vannoutunut nuorisotyön puolestapuhuja ja koettanut edistää asennemuutosta nuoria kohtaan. Kuitenkin vasta tässä muutama viikko sitten se todellinen opettamisen innostus iski tosissaan. Veljenpoikani oli kylässä ja ehdotin, että menisimme katsomaan, näkyisikö läheisellä pellolla peuroja hämärän aikaan. Ja näkyihän siellä. Iso, 12-piikkinen pukki tepasteli aivan rauhassa noin 40 metrin päässä meistä. Oli mahtavaa katsella, kun poika pääsi näkemään ison pukin niin läheltä. Kun pääsee näkemään sen sykettä nostavan innostuksen, alkaa se välittyä itseenkin.

Kuvasta huokuu veljenpojan ylpeys omasta saaliistaan. Nuoren ampuessa hienon saaliin ei metsästäjien joukossa leviä kateus vaan onnistumisen riemu.
Kuvasta huokuu veljenpojan ylpeys omasta saaliistaan. Nuoren ampuessa hienon saaliin ei metsästäjien joukossa leviä kateus vaan onnistumisen riemu.

Edellisestä kokemuksesta innostuneena kysyi veljenpoikani seuraavana päivänä päästä katselemaan uudestaan peuroja. Tällä kertaa ei ollut katselureissu yhtä menestyksekäs. Jouduimme parisen tuntia katselemaan tyhjää aukeaa, ja kun huomasin pojan alkavan tylsistyä, ehdotin pikku kävelylenkkiä kiertelemään läheiset pellot. Eipä aikaakaan, kun näimme taas pukin seisovan pellossa ja syövän aivan rauhassa tietämättä meistä mitään.

Päätin opettaa pojalle hieman hiipimistä. Aloimme kävellä hitaasti kiertämällä tuulen alapuolelle ja samalla opetin pojalle kuiskaten, mihin kohtaan kannattaa astua, sekä muita hyviksi todettuja keinoja onnistuneeseen hiipimiseen. Päästyämme noin 30 metrin päähän pukista ja vähin äänin poistuessamme, näkyi pojassa sisäinen palo tämän kaltaista metsässä kulkemista kohtaan. Kun huomasin sen palon syttyneen pojassa, sisäinen minäni tuuletti ankarasti ja kylmät väreet juoksivat pitkin selkäpiitä.

Metsästyspolun alkutaipaleesta on ollut puhetta myös aiemmin tässä blogissa

Vaikuttaa voi monella tasolla

Yllä oleva tarina on yhden asian vuoksi opettavainen: kokeneemmat metsästäjät voivat päästä jakamaan onnistumisen ilon nuorten kanssa. Otetaan ne nuoret mukaan sinne metsälle. Siitä alkaa jokaisen yksilön tasolla nuorisotoiminta. Ties vaikka pääsisi nuoren oppijan välityksellä kokemaan vielä omatkin parhaat metsästyspäivänsä.

Omasta saaliista on aina aihetta iloon, mutta saman ilon voi kokea, kun mukana oleva nuori pääsee esittelemään saalistaan jahtikavereilleen.
Omasta saaliista on aina aihetta iloon, mutta saman ilon voi kokea, kun mukana oleva nuori pääsee esittelemään saalistaan jahtikavereilleen.

Monet seurat ovat jo omatoimisesti huomanneet ongelman ja tarttuneet siihen sääntömuutoksissaan. Seuran tasolla hyviä keinoja on perustaa nuorisojaosto ja sen ominaisuudessa järjestää esimerkiksi kivääri- ja haulikkoammuntapäiviä ja riistanhoitopäiviä. Näistä päivistä nuoret saavat kokonaiskuvan metsästyksestä ja sosiaalista toimintaa keskenään.

Ensi lauantaina 16.8. useat metsästysseurat järjestävät perhepäivän alueidensa asukkaille

Riistanhoitoyhdistyksen tasolla taas tulisi kerätä alueen nuorisojaostojen vetäjät yhteen säännöllisin väliajoin pitämään niin sanottuja aivoriihiä toiminnan parantamiseksi. Tässä muutamia ehdotuksia:

  • Ampumakoulutuspäivät
  • Leirit, joilla hiotaan metsästyksessä tärkeitä erätaitoja ja turvallisia toimintatapoja
  • Paperinkeräys
  • Roskien siivous teiden varsilta
  • Muut seuran sisäiset talkoot

Valtakunnallisesti Suomen Metsästäjäliitto ja Suomen riistakeskus ovat tehneet valtavan arvokasta työtä nuorisotyön hyväksi. Enää tarvitsee jokaisen seuran ja yksilön sysätä liikkeelle se vierivä lumipallo, joka takaa järjestäytyneelle harrastuksellemme kirkkaan tulevaisuuden.

Sohvalta ei maailma parane, joten tehdään tulevaisuudessa nuorisotyön hyväksi töitä yhdessä ja erikseen. Minusta on siihen, onko sinusta?

3 kommenttia artikkeliin ”Ennen kuin on liian myöhäistä…

  1. Aki Heiskanen

    Kuten vastasin jo Facebookkiin:

    Ukkoutumisesta puhutaan hyvin paljon. Kuitenkin moni ihminen haluaisi kuulua metsästysseuraan ja olisi valmis osallistumaan aktiivisesti toimintaan ja jos he eivät jostain syystä voisi osallistua aktiivisesti he olisivat silti valmiita maksamaan jäsenmaksua ja osallistumaan jahtiin jne. Ja silti nämä samat ihmiset eivät ole seuroissa, miksi? Nämä ihmiset voivat olla yksityisluvalla, yksityisillä mailla aktiivisempia metsästäjiä sekä riistanhoitajia kuin jotkut seurojen jäsenet. Mikä sitten takkuaa?
    Itse olen metsästäjä ja henkilönä jota kiinnostaisi liittyä metsästysseuraan tutkinut asiaa jo monen vuoden ajan, tutustunut useisiin metsästysseuroihin, heidän vaatimuksiinsa jäseniä kohtaan sekä heidän taloustilanteisiin, jonka jokainen voi selvittää jäsentiedotteista sekä julkisista pöytäkirjoista.
    Lähtökohtaisesti liittyminen seuraan on tehty nykyään äärimmäisen vaikeaksi ja erittäin monen seuran tapauksessa erittäin kalliiksi, esimerkki rahasta ja liittymiskustannuksista: Satakunnassa, Etelä-Savossa ja Päijät-Hämeen alueella toimii useita metsästysseuroja jotka asettavat uusille ihmisille suorastaan huvittavan korkeita vaatimuksia. Esim: Henkilö joka omistaa vaikka 3ha maata saattaa helposti joutua maksamaan 1500€ liittymismaksun, tähän lisäksi hirvijaostoon pääsy edellyttää 150-200€ suuruista majamaksua ja vielä kaiken kukkuraksi hänen täytyy maksaa vielä vuosimaksu joka on helposti 100-200€ lisää. Tilanne on vielä pahempi jos olet maaton Helsinkiläinen. Tässä tapauksessa samoilla seuroilla pelkkä liittymismaksu kohoaa helposti yli 2000€ tästä jokainen voi jo laskea, että jos pelkästään ensimmäisenä vuonna liittymiskulut yksinään ovat 1500-2500€ niin kylmä totuus on se, että vaikka miten henkilö olisi töissä niin tämän suuruisilla liittymismaksuilla on hyvin suuri luotaan poistyöntävä vaikutus. Lisäksi näihin edellä mainittuihin maksuhin liittyen tulee muistaa se, että esimerkiksi hirvijaostoon kuuluminen ei automaattisesti tarkoita sitä, että pääset mukaan jahtiin. Vuosittain maksettavan 100-200€ metsästysseuran jäsenmaksun lisäksi voi seura vaatia vielä 5-25€ lupamaksuja, per jahti. Eli toisin sanoen jos käyt vaikka viisi kertaa kyttäämässä niin menee 25-125€ extraa siitä että saat edes olla hirvipassissa ennalta määrätyssä paikassa.
    Tässä vaiheessa on hyvin helppo perustella asiaa sillä että seuroilla on maksuja ja pitää saada rahaa talteen. Ja kyllä se on totta, en kiistä sitä. Mutta jos nämä samat vaatimukset ovat olleet muuttumattomia jo 70-, 80-luvuilta lähtien, niin silloin on jotain vialla jo hyvin perustasoilla.
    Lisäksi jos olet esimerkiksi taas se maaton Helsinkiläinen, useat seurat eivät yksinkertaisesti halua sinua. He vain kylmästi toteavat että heillä ei ole tarvetta sinulle vaikka miten maksaisit ja piste.
    Sitten seuraava perusasia eli aktiivisuus sekä seuratoiminta: Seurat haluavat aktiivisia jäseniä tukemaan toimintaansa, ei niitä jotka tulevat vain jahtiin tai peijaisiin syömään keittoa. Tätä asiaa koitetaan monessa seurassa kannustaa esimerkiksi käyttämällä toimintapisteitä. Ja ne ovatkin osoittautuneet varsin toimiviksi. Kuitenkin tässäkin asiassa mennään useasti älyttömyyksiin ja suoraan ääripäästä ääripäähän. On seuroja jotka eivät odota jäsenltään mitään. He vain yksinkertaisesti ottavat sitten hieman korkeampaa jäsenmaksua. Mikä on omasta mielestäni täysin hyväksyttävää ja juuri näinhän sen kuuluisi toimia. Mutta sitten on se toinen ääripää, jos olet uusi jäsenkandidaatti tai kenties jo vanha jäsen joka vain haluaa esim. laajentaa omaa toimintaansa kyyhky ja sorsajahdista hirviin ja liittyä hirvijaostoon. Sinulta odotetaan suurta panosta yhden tai jopa kolmen vuoden ajan. On esimerkiksi seuroja jotka vaativat että kandidaatin tulee osallistua jokaisiin talkoisiin, kerätä kaikki toimintapisteet täyteen ja osallistua kokouksiin. Ja vaikka olisit miten esimerkillinen mallijäsen. Vaikka olisit jokaisissa talkoissa naputtamassa torneja, ruokkisit eläimiä ympäri vuoden, lämmittäisit saunaa, pesisit selkiä, keittäisit kahvia. Niin silti, jos siellä hallituksessa on se yksikin vanha jäärä joka ei ole itse metsästänyt viimeiseen viiteen vuoteen mutta on joskus 65-vuonna kännipäissään tapellut vaarisi kanssa, niin hän ei sinua jäseneksi päästä.
    Moni sanoo että tämä ei ole totta, mutta valitettavasti näin se vain kuitenkin menee. On helppoa olettaa, että kun meillä tehdään asiat näin ja näin. Niin kaikki muutkin tekevät samalla tavalla. Kuitenkin valitettavasti metsästysseurojen toiminta on hyvin mielivaltaista ja seuroissa on todella paljon eroja. Esimerkiksi naapuriseuroilla saattaa olla kymmenien jopa satojen eurojen suuruiset erot liittymisessä, sekä muissa maksuissa ja täysin erillaiset vaatimukset aktiivisuuden osalta jäsenille.
    Eli ei siis pidä kysyä “Missä on aktiiviset jäsenet?” vaan tulisi esittää KAKSI kysymystä: “Miksi seurat eivät halua jäseniä?” ja “Miksi monet seurat tahallisesti nostavat jäsenmaksunsa niin korkeiksi etteivät he saa uusia ihmisiä?”
    Koska edelleen, ongelma ei ole se etteikö olisi halukkaita metsästäjiä, aktiivisia ihmisä ja halukkaita liittyjiä. Ongelma on se, että hyvin moni metsästysseura kieltäytyy katsomasta ympärilleen, hyvin moni metsästysseura kieltäytyy muuttamasta maksujaan, hyvin moni metsästysseura kieltäytyy keskustelemaan vakavasti tilanteesta ja keskustelemaan jäsen vaatimuksistaan. Ja käytännössä kaikki näistä seuroista joskus ajattelee että näitä asioita ei muuteta koska minäkin jouduin siloin 60-, 70-, 80-luvulla tekemään näin ja näin ja maksamaan niin ja niin monta markkaa, joten nyt 2014 muidenkin pitää maksaa ja tehdä. Nämä seurat jotka nyt kärsivät jäsenpulasta ja siitä ainankin omien puheidensa mukaan on “huolissaan” ovat lähestulkoon kaikki itse aiheuttaneet sen tilanteen, että he eivät nyt millään saa uusia jäseniä. Tämä asia ei rajoitu vain edellä mainitsemiini Satakuntaan, Etelä-Savoon ja Päijät-Hämeeseen. Suomessa on suuri määrä metsästysseuroja joihin olisi tulijoita ja halukkaita metsästäjiä jonoksi asti. Jos he vain kävisivät asiat läpi ja katsoisivat realistisesti niin sitä, että mihin nykyaikainen 2000-luvun perheellinen Helsinkiläinen tai työtön yksinasuja pystyvät venymään. Koska vapaa-ajan ja rahan määrä on täysin erillainen jos asut maalla kuin se että sinulla on kolme lasta ja kämppä kantsussa tai olet työtön ja asut välisuomessa.
    Lopuksi: En missään tapauksessa halua väittää, uusien/nuorten metsästäjien pitäisi saada kaikki hyöty ilman minkäänlaista työtä/panosta/osallistumista.
    Mutta lopetetaan nyt se “Mistä uusia metsästäjiä?” “Miksi kukaan ei halua liittyä?” jaarittelu. Täällä meitä on ukkoja jonossa. On vähän huono tulla jäseniksi kun te ette edes huoli meitä!

    Kirjoittaja on metsästäjä kolmannessa sukupolvessa ja halukas liittymään seuraan.

    • Erittäin hieno ja monipuolinen vastaus kirjoitukselleni! Kiitän.

      Tarkoituksena oli kirjoituksen ensimmäisen kuvan alla olevassa kappaleessa painottaa, että jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa seuran sääntöihin, sekä antaa rohkeasti esille oma mielipiteensä. Tämä pätee myös uusien jäsenten hyväksymisestä/hylkäämisestä päättävässä sääntöjen kohdassa. Jokainen voi ottaa nuorten ja uusien metsästäjien hyväksymisen puheeksi seuran vuosikokouksissa. Ja se tietyllä valmistautumisella myös kannattaa. On hyvä puhua metsästystovereille ennalta aikeistaan ja saada oman aloitteensa taakse ihmisiä.

      Lähtökohtaisesti tarkoituksenani oli tarkastella molempia puolia ukkoutumiseen johtavista syistä ja antaa ihmisille se ensimmäinen sysäys muuttaa asenteita omissa metsästysseuroissa.

      Myönnän toki, että suuressa osassa maamme metsästysseuroista, on jo perustavaa laatua oleva virhe asenteissa uusia metsästäjiä kohtaan. Tässäpä sitä onkin korjaamista. Vanha sanontakin jo sanoo, että ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Varmasti on Suomessa seuroja, jotka haluavat lisää jäseniä riveihinsä.

      Mitä mieltä; pitäisikö Eräportti.comiin perustaa portaali, jossa ns. Seuraton metsästäjä saa jättää avoimen hakemuksen seuraan, ja vice versa. Eli metsästysseurat, jotka haluavat lisää jäseniä, voivat jättää hakemuspyyntönsä. Mielestäni tässä tilanteessa tarpeellinen ratkaisu ja olen sen valmis toteuttamaan jo tämän vuoden aikana, jos ajatus saa riittävästi kannatusta.

      Vastausta Odotellen:

      Toni Reiman
      http://www.Eräportti.com
      Toni@Eraportti.com

  2. Yrjö Kiiskinen

    Moi,

    Itse koin juuri muutamaviikko sitten tuon, niin monien muidenkin metsästysseuroihin hankeneiden kohtalon eli en läpäissyt seuran, ilmeisesti yhden perustajajäsenen seulaa. Syytä on vaikea arvailla.
    Keväällä vielä annettiin ymmärtää että seura on halukas ottamaan uusia jäseniä, kuten he ottivatkin syyskokouksessa, mutta he olivat kaikki alueella maanomistajia jotka oli “pakko” ottaa tai vaihtoehtoisesti maiden vuokraus olisi varmaankin ollut seuraavana syksynä katkolla.

    Itse olen harrastanut metsästystä pikkupojasta lähtien mutta aikanaan työnperässä muutettuani, harrastus on jäänyt siitä syystä että on ollut vaikea saada lupia lähialueille.

    Nyt kuitenkin oma poika on kiinnostunut ja suorittanut metsästystutkinnon, joten ajattelin tehdä tästä yhteistä harrastusta mutta vaikeeta on.

    Mielestäni tuo on hyvä idea että tulisi jokin kanava, jonne hakemuksensa voi jättää.

Kommentointi on suljettu.