Metsästysseurojen aktiivijäsenet ikääntyvät, mutta uudella sukupolvella ei välttämättä ole perinteiden jatkamisen vaatimaa osaamista ja intohimoa – joskus uupuu myös rohkeus ja mahdollisuus ottaa viestikapula vastaan. Metsästysbloggaaja Toni Reimanin mielestä on jokaisen jäsenen vastuulla, että seuratoiminta säilyy elävänä.
Kokemusten perässä on mukava kulkea metsällä ‒ nuortenkin
Monissa maamme metsästysseuroissa on havaittu viime vuosina ikävä ilmiö, ukkoutuminen. Uudistuminen lähes pysähtyy, jos kaikki asiat tehdään niin kuin ne on aina ennenkin tehty ja samat ihmiset päättävät asioista vuodesta toiseen. Mikäli tilanteesta jotain positiivista haetaan, olisi se todennäköisesti se, että johtoportaalla on kokemusta ja asiantuntemusta metsästyksellisten ja seuratoiminnallisten asioiden hoitamiseen.
Jatkuvuuden kannalta tilanne on kuitenkin erityisen paha. Jos koko metsästysseuran johtoporras alkaa olla jo reippaasti seitsemänkymmenen ylittäneitä, ei ole enää kovinkaan pitkän ajan kysymys, kun alkaa olla jo pakkokin vaihtaa sukupolvea. Kuka silloin ottaa asiat haltuunsa? Nuorissa on jo kliseenkin mukaan tulevaisuus.
Tämän kaltaisessa tilanteessa täytyy tunnistaa ongelma ja puuttua siihen. Tässä pitää jokaisen jäsenen muistaa, että seurat ovat demokraattisia yhdistyksiä. Jokaisella seuraan kuuluvalla on äänioikeus, ja sitä pitää muutoksen aikaansaamiseksi käyttää. Matkassa on tämän jälkeen enää yksi mutka: jotta siihen omaan seuraan saataisiin nuorempia vaikuttajia, pitää saada oman äänen lisäksi taakseen muutama muukin ääni.
Pitää nostaa asioita esille ja vakuuttaa omat metsästyskaverit oman mielipiteen taakse. Nuotion äärellä tai saunan lauteilla asiasta jutteleminen on luontevaa ja siten aiheesta voidaan keskustella pidempään ja tarkemmin. Metsästystoverit voi myös valjastaa puhumaan omille tutuilleen ja sitä kautta muuttamaan asenteita mahdollisimman isossa porukassa seuran sisällä.
Parasta mahdollista nuorten innostamista on päästää heidätkin kokemaan niitä hienoja elämyksiä, joita itse metsälle lähdemme säännöllisesti hakemaan. Elämysten ei tarvitse olla aina saaliita. On mukavaa katsella nuoren silmissä kiiluvaa innostusta, kun hän edes näkee riistaeläimen metsällä, saati sitten kun pääsee laukaisemaan sitä kohti. Monesti riittää vaikka jänismetsällä hirvisonnin näkeminen tai koiran innokkaan ajohaukun kuuleminen aivan läheltä.
Nuorten kautta saattaa itsekin löytää kipinän uudelleen
Olen ollut pitkään vannoutunut nuorisotyön puolestapuhuja ja koettanut edistää asennemuutosta nuoria kohtaan. Kuitenkin vasta tässä muutama viikko sitten se todellinen opettamisen innostus iski tosissaan. Veljenpoikani oli kylässä ja ehdotin, että menisimme katsomaan, näkyisikö läheisellä pellolla peuroja hämärän aikaan. Ja näkyihän siellä. Iso, 12-piikkinen pukki tepasteli aivan rauhassa noin 40 metrin päässä meistä. Oli mahtavaa katsella, kun poika pääsi näkemään ison pukin niin läheltä. Kun pääsee näkemään sen sykettä nostavan innostuksen, alkaa se välittyä itseenkin.
Edellisestä kokemuksesta innostuneena kysyi veljenpoikani seuraavana päivänä päästä katselemaan uudestaan peuroja. Tällä kertaa ei ollut katselureissu yhtä menestyksekäs. Jouduimme parisen tuntia katselemaan tyhjää aukeaa, ja kun huomasin pojan alkavan tylsistyä, ehdotin pikku kävelylenkkiä kiertelemään läheiset pellot. Eipä aikaakaan, kun näimme taas pukin seisovan pellossa ja syövän aivan rauhassa tietämättä meistä mitään.
Päätin opettaa pojalle hieman hiipimistä. Aloimme kävellä hitaasti kiertämällä tuulen alapuolelle ja samalla opetin pojalle kuiskaten, mihin kohtaan kannattaa astua, sekä muita hyviksi todettuja keinoja onnistuneeseen hiipimiseen. Päästyämme noin 30 metrin päähän pukista ja vähin äänin poistuessamme, näkyi pojassa sisäinen palo tämän kaltaista metsässä kulkemista kohtaan. Kun huomasin sen palon syttyneen pojassa, sisäinen minäni tuuletti ankarasti ja kylmät väreet juoksivat pitkin selkäpiitä.
Metsästyspolun alkutaipaleesta on ollut puhetta myös aiemmin tässä blogissa
Vaikuttaa voi monella tasolla
Yllä oleva tarina on yhden asian vuoksi opettavainen: kokeneemmat metsästäjät voivat päästä jakamaan onnistumisen ilon nuorten kanssa. Otetaan ne nuoret mukaan sinne metsälle. Siitä alkaa jokaisen yksilön tasolla nuorisotoiminta. Ties vaikka pääsisi nuoren oppijan välityksellä kokemaan vielä omatkin parhaat metsästyspäivänsä.
Monet seurat ovat jo omatoimisesti huomanneet ongelman ja tarttuneet siihen sääntömuutoksissaan. Seuran tasolla hyviä keinoja on perustaa nuorisojaosto ja sen ominaisuudessa järjestää esimerkiksi kivääri- ja haulikkoammuntapäiviä ja riistanhoitopäiviä. Näistä päivistä nuoret saavat kokonaiskuvan metsästyksestä ja sosiaalista toimintaa keskenään.
Ensi lauantaina 16.8. useat metsästysseurat järjestävät perhepäivän alueidensa asukkaille
Riistanhoitoyhdistyksen tasolla taas tulisi kerätä alueen nuorisojaostojen vetäjät yhteen säännöllisin väliajoin pitämään niin sanottuja aivoriihiä toiminnan parantamiseksi. Tässä muutamia ehdotuksia:
- Ampumakoulutuspäivät
- Leirit, joilla hiotaan metsästyksessä tärkeitä erätaitoja ja turvallisia toimintatapoja
- Paperinkeräys
- Roskien siivous teiden varsilta
- Muut seuran sisäiset talkoot
Valtakunnallisesti Suomen Metsästäjäliitto ja Suomen riistakeskus ovat tehneet valtavan arvokasta työtä nuorisotyön hyväksi. Enää tarvitsee jokaisen seuran ja yksilön sysätä liikkeelle se vierivä lumipallo, joka takaa järjestäytyneelle harrastuksellemme kirkkaan tulevaisuuden.
Sohvalta ei maailma parane, joten tehdään tulevaisuudessa nuorisotyön hyväksi töitä yhdessä ja erikseen. Minusta on siihen, onko sinusta?