Maastoaineiston keruu pohjautuu Skandinaviassa käytössä olevaan susikannan seurantamenetelmään. Siinä susien lumijälkiä seurataan eri reviireillä, ja lisäksi kerätään DNA-näytteitä…
terokuitunen
Karttaselaimeen tuki Oma riista -alueille yhteistyössä Suomen riistakeskuksen kanssa
Esimerkkikuva Oma riista -alueesta Karttaselaimen Android-versiossa Karttaselain on yksi monista Oma riista -yhteensopivista palveluista. Karttaselaimen Android-versioon on nyt…
Poliisin tiedote koskien 7.1. – 8.1.2017 viikonlopun susijahtia Kanta-Hämeessä
Lauantaina 7.1.2017 poliisille oli tullut ilmoitus, jossa Hämeenlinnan Rengossa metsästäjät ilmoittaneet, että heidän suorittamaansa laillista jahtia häiritään. Poliisipartio…
Korvaukset rauhoitettujen lintujen aiheuttamista maatalousvahingoista kasvoivat – uusien korvausten hakuaika käynnistyy
Luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettujen lintujen aiheuttamat maatalousvahingot olivat vuonna 2015 huomattavia. Alueelliset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset) maksoivat vuonna…
Suden poikkeuslupien haku alkaa
Poikkeuslupien hakeminen voi alkaa tarpeen mukaan välittömästi luvat.riista.fi -palvelussa ( HUOM! poikkeuslupa 41 A § vahinkoperusteinen suurpedot…) Suomen riistakeskus…
Afrikkalaisen sikaruton torjuntaa tehostetaan − tulossa rajoituksia villisikojen ja sikojen ulkotarhaukseen
Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee tehostettuja toimia Suomen lähialueilla hälyttävästi levinneen afrikkalaisen sikaruton (ASF) torjumiseksi. Suunnitelmissa on ulkotarhauksen rajoittaminen,…
Keskustoimisto
Suomen riistakeskuksen keskustoimisto on muuttanut. Uusi toimisto sijaitsee Helsingin Tapanilassa. Keskustoimiston osoite on myös kirjaamon, lupahallinnon, Metsästäjä-lehden ja Uudenmaan aluetoimiston osoite.