Tiistaina Riistametsänhoitaja pääsi asian ytimeen: osallistuin Suomen riistakeskuksen, Suomen metsäkeskuksen ja Metsäpalvelu Arvometsän järjestämään riistapainotteisen metsänhoidon koulutukseen. Kyllä oli hymy herkässä, kun sai turista asiasta innostuneiden kanssa yhdessä ja pallotella ideoita riistametsänhoidon ilosanoman levittämisestä.
Päivän aikana kävi kovapäisemmällekin selväksi, miksi riistametsänhoito kannattaa. Tiivistettynä kai voisi sanoa, että peitteisyys metsässä luo suojaa, joka on elintärkeää kanalintupoikueille. Eikä se metsä ole mikään pelkkä rahasampo: se on riistan koti, jota pitää kunnioittaa. Riistametsänhoitajan sielu lepää metsässä, joka voi hyvin. Pelkkä puupelto ei paljon virkistä, eikä siellä juuri näe riistaa. Huoli ilmastonmuutoksesta ja monimuotoisuuden vähenemisestä vetää joskus mietteliääksi, ja siksi haluan tarjota omissa metsissäni turvapaikan kanalinnuille ja muulle riistalle.
Koulutukseen kuului myös kaksi maastokohdetta. Kuin tilauksesta metsässä vilahti sekä metsäjänis että lumikko. Luonnon helmassa kahvia ryystäessä ja ensilumen hiljalleen tippuessa oli helppo uskoa, että riistametsä voisi olla metsänhoidon tulevaisuus.
