Metson esiintyminen alueella viittaa monesti siihen, että metsä on lajistoltaan monimuotoinen. Tutkimuksessa on havaittu, että metsojen soidinalueiden lajirikkaus on suurempaa, kuin vastaavanlaisilla metsillä, joille metson soidinta ei ole muodostunut. Lintulajeja ja villieläimiä näyttäisi olevan enemmän.
Metsoa on usein pidetty vanhojen ja varttuneiden metsien lajina, mutta metsän ikää tärkeämpiä tekijöitä metson kannalta ovat metsän peittävyys maisematasolla, latvuksen peittävyys, sekä peitteisyys maanpinnan läheisyydessä. Siis pienialainen varttunut metsä aukkojen ja taimikkojen keskellä, ei metson kannalta tarjoa juuri mitään, sen sijaan laaja-alaiset nuoretkin metsät, joissa latvuspeittävyys ja kenttäkerroksen kasvillisuus on sopivalla tasolla, ovat paljon sopivampia.
Lisää tietoa metson elinympäristövaatimuksista löytyy Janne Miettisen jutusta, jossa hän luonnehtii metsoa pikimminkin peitteisen kuin varttuneen metsän lajiksi.
Metso on hyvä metsäluonnon monimuotoisuuden indikaattori alueilla, joiden metsät ovat riittävän laajat metsokannan ylläpitämiseksi. On kuitenkin muistettava, että metsäluonto voi olla hyvin monimuotoista pienemmillä alueilla, joilla metso ei viihdy. Tästä esimerkkinä ovat monet pienialaiset uhanalaisten lajien esiintymät, esimerkiksi pienet paloalueet tai paahdeympäristöt.
Kuva Juha Määttä /Vastavalo.
Haapa on metsolle tärkeä ravintopuu. Mikäli metson elinympäristöstä löytyy haapoja, kasvaa alueen monimuotoisuus entisestään. Haapa on tyypillinen avainlaji, sillä ainakin 300 muuta lajia on siitä enemmän tai vähemmän riippuvaisia. Tärkeimpiä monimuotoisuuden kannalta ovat vanhat ja järeät haavat, joita tulisikin säästää. Haavan tärkeys ei lopu puun kuolemiseen, vaan lahotessaan pystyyn se tarjoaa monille kolopesijöille pesäpaikan ja edelleen kaatuessaan ja hitaasti maatuessaan tarjoaa monenikäistä lahopuuta sitä tarvitseville lajeille.