Siirry sisältöön

Luonnonhoitoa yhdessä

Riistametsänhoitajan alkuviikko kului Luonnonhoitoa yhdessä -seminaarissa Turussa. Kahteen päivään mahtui hirmuinen määrä innostavia esityksiä, monta ajatuksia herättävää keskustelua ja mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia.

Seminaarissa esiteltiin luonnonhoidon laajaa kirjoa sekä meiltä että maailmalta. Mukaan mahtui ilahduttavasti myös riistaan liittyviä aiheita. Oli esitykset riistakosteikoista ja riekkosuon ennallistamisesta. Riistametsänhoitajalle seminaarin huippukohtia olivat Kauhajoen metsästysseuran Juhani Toivakan, Hailuodon metsästysseuran Jani Rantasuon ja Konstsamfundetin Tommy Arfmanin esitykset.

Arfmanin esitys käsitteli supikoiria saaristossa. Supikoira on selviytymisen mestari, joka liikkuu tehokkaasti saarelta toiselle.  Arfman loi seminaariyleisöön uskoa, aktiivisella pienpetopyynnillä asiaan voidaan vielä vaikuttaa.

Rantasuo esitteli Hailuodon rantaniittyjen hoitoa. Arvokkaan lintualueen hoidolla on vuosikymmenten perinteet. Ilman metsästysseuran tekemää toistuvaa ruovikon niittoa alue kasvaisi umpeen.

Toivakka avasi Kauhajoen metsästysseuran Kainaston kyläosaston ansiokasta työtä peltoriistan parissa. Metsästysseuran alueella riistapeltojen määrä on aivan poikkeuksellisen suuri.

Riistametsänhoitajalle innostavien esimerkkien lisäksi seminaarista jäi mieleen yhteinen halu luonnonhoidon edistämiseen. Esitellyn luonnonhoidon kirjo oli valtava. On hämmästyttävää kuinka samankaltaisia tavoitteita eri lähtökohdista luonnonhoitoa tekevillä tahoilla on. Ei ole väliä tekeekö hyvää metsästäjä, luonnonsuojelija, virkamies vai maanviljelijä. Toisinaan yksi henkilö voi olla kaikkea tätä. Varmaa on, että yhteistyötä ja vuoropuhelua tarvitaan. Mitä pienemmiksi käyvät luonnonhoidon varat sen enemmän korostuu yhteistyön merkitys.

Lisää tieto seminaarista, Järki-hankkeesta ja Luonnon- ja riistanhoitosäätiöstä.

dsc00597
Seminaarissa puhuttiin paljon laidunnuksesta. Kuvan luonnonhoitaja ei seminaareista perusta.