Pohjoiskarjalaiset metsästäjät tempaisevat yhdessä liikenneturvallisuuden ja terveyden puolesta asentamalla roosan väristä hirvinauhaa Joensuu -Ilomantsi -tien varteen ja osallistumalla…
mirjarantala
Metsähanhen metsästys mahdollista loka-marraskuussa Kaakkois-Suomen ja Uudenmaan nimetyissä kunnissa
Metsähanhen metsästys aloitetaan kolmen vuoden rauhoituksen jälkeen Suomen kaakkoisosan erikseen nimetyissä kunnissa. Metsästysaika on 1. lokakuuta – 30.…
Majavavahinkojen vähentämiseen on keinoja
Majavat ovat osa Suomen luonnon monimuotoisuutta, mutta voivat paikallisesti aiheuttaa merkittäviäkin vahinkoja maa- ja metsätaloudelle. Vahinkoja voidaan estää…
Poronhoitoalueen ilveksen kannanhoidollinen metsästys alkaa lokakuun alussa
Ilvestä voi poronhoitoalueella metsästää poikkeusluvilla lokakuun alusta helmikuun loppuun saakka. Poikkeuslupia myönnettiin tänä vuonna yhteensä kaksikymmentä kappaletta. Ilveksistä…
Evira vastustaa metsäraivotautia itärajalla
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira aloittaa raivotaudin syöttirokotteiden lentolevityksen kaakkoisrajalle 15. syyskuuta. Aloituspäivästä noin kuukauden aikana pudotetaan yhteensä 180 000 pienpedoille…
Riski hirvikolariin on suurin syksyisin
Kiima, muutto ja metsästys lisäävät hirvieläinten liikkuvuutta. Pimeän aikaan autoilijoiden ja muiden tiellä liikkujien on syytä olla varuillaan.…
Metsäkanalintujen metsästys alkaa ‒ pyyntiä tulee kohdentaa nuoriin yksilöihin
Metsäkanalintujen metsästysaikoja on rajoitettu maa- ja metsätalousministeriön asetuksella. Suomen riistakeskus kehottaa malttia kanalintujahtiin. Riistakolmiolaskentojen mukaan metsäkanalintujen pesinnät onnistuivat…
Metsästäjät hankkineet 85 000 vuorokausilupaa syksyn kanalintujahtiin
Sunnuntaina alkava kanalinnustuskausi on tärkeä etenkin syrjäseuduille: Metsästäjät tuovat alueille peräti 180 työpaikkaa (htv), selviää Metsähallituksen teettämässä tutkimuksessa.…
Hirvieläinten metsästyskausi alkaa
Lapissa päästään aikaistettuun hirvenpyyntiin nyt koko maakunnan alueella. Muualla maassa pyyntiluvanvaraisia hirvieläimiä voi metsästää vahtimalla syyskuun alusta lukien.…
Tuhat pääkaupunkiseudun koululaista tutustuu metsään
Metsä- ja ympäristöalan ammattilaiset ja opiskelijat järjestävät jälleen koululaisten metsäviikon pääkaupunkiseudun alakouluille. Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi tapahtuma on yhteinen…