Orava

Orava_Kuva_Reijo_Orava

(Sciurus vulgaris)

Tuntomerkit: Ruumiin pituus 18–24 cm, häntä 14–19 cm, paino 200–390 g. Oravalla on kaksi karvanvaihtoa vuodessa. Selkä on kesällä ruskea, mutta vaihtuu talvella harmaaksi. Vatsapuoli pysyy koko vuoden valkoisena. Pitkä häntä ja tupsupäiset korvat eivät vaihda väriä. Orava kiipeilee puissa ja hyppää puusta toiseen, maassa se liikkuu tasahypyin.

Esiintyminen: Tavataan tunturipaljakoita ja eräitä saaria lukuunottamatta koko maassa. Kannat vaihtelevat vuosien välillä suuresti. Orava elää mieluimmin havumetsissä, mutta sitä tavataan myös puistoissa ja puutarhoissa. Orava on liikkeellä päivisin. Yöksi se hakeutuu pallonmuotoiseen pesäänsä, puunkoloon tai pönttöön.

Lisääntyminen: Oravan kantoaika on 35 vuorokautta. Poikueita on yleensä kaksi, mutta poikkeuksellisesti myös kolme. Poikueita tavataan huhti-syyskuussa, mutta joskus myös muuna aikana vuodesta. Pentueen poikasmäärä vaihtelee suuresti, yleensä pentueessa on 3–6 poikasta. Ravintotilanne vaikuttaa poikueiden ja poikasten määrään. Orava rakentaa pallomaisen pesän puuhun tai pesä voi olla kolossa tai pöntössä. Oravalla on varapesiä, joihin se voi siirtää poikasensa.

Ravinto: Kuusen ja männyn siemenet, huonoina ravintovuosina myös näiden silmut. Kesällä siementen lisäksi marjat, sienet, hyönteiset sekä muu eläinravinto.

Muuta: Orava oli aikoinaan maamme tärkein turkisriistalaji saalismäärien ollessa jopa useita miljoonia vuosittain. Nykyisin vuosisaalis 3 000 – 10 000 yksilöä (nahan hinta alhainen).